Asunto-osakeyhtiöt on Suomen itsenäisyyttäkin vanhempi ilmiö

Asunto-osakeyhtiö ei ole aivan yksinomaan suomalainen keksintö, mutta missään muualla maailmassa osakeyhtiömuoto asumisessa ei ole saavuttanut yhtä suurta suosiota. Ensimmäiset osakeyhtiömuotoiset järjestelyt sijoittuvat jo aikaan ennen itsenäisyyttä. Suomessa ensimmäinen erityinen osakeyhtiöasetus kirjoitettiin lakiin jo vuonna 1864.
1870-luvulla Helsinkiin ilmestyi yhtä lailla korkeita kivitaloja kuin puisia parikerroksisia vuokrakasarmeja työläisiä varten. Vallitseva asumismuoto oli vuokralla asuminen niin säätyläisten ja porvariston kuin myös työväen keskuudessa. Perinteinen muoto 1800-luvulla perustui talojen omistukseen, valtaosa asuntokannasta oli yksittäisten henkilöiden rakennuttamia ja omistamia. Osakeyhtiömuoto tarjosi tähän vaihtoehtoisen tavan hallita ja omistaa kiinteistöjä.Suomen ensimmäiset lähinnä nykyistä käsitystä vastaavat asunto-osakeyhtiöt, joissa huoneistot kuuluvat osakkaiden hallintaan, olivat puiset työväenasuntoyhtiöt Taimi ja Alku, jotka rakennettiin Helsinkiin 1880-luvun lopussa. Uusi osakeyhtiölaki tuli voimaan 1895 ja asunto-osakeyhtiörakentaminen lähti nousuun 1900-luvun alussa.

Erillisen asunto-osakeyhtiölain säätäminen vuonna 1926 selkeytti järjestelmää huomattavasti. Lain mukaan yhtiöjärjestyksessä tuli muun muassa osoittaa, että tietyt osakkeet oikeuttavat juuri tietyn huoneiston hallintaan. Alkuun asuntoyhteisöt olivat yleensä toisilleen tuttujen ihmisten yhteenliittymiä, mutta 1920-luvulla lisääntyivät ammattimaisten perustajaurakoitsijoiden käynnistämät rakennushankkeet. Ryhmärakennuttaminen ei siis ole mikään uusi keksintö, vaan jo sata vuotta sitten tavanomainen tapa perustaa ja rakennuttaa taloyhtiö.

Kansainvälinen lama 1930-luvulla ja toinen maailmansota hyydyttivät rakennustoiminnan Suomessakin. Sodan jälkeisinä vuosina tilannetta alettiin elvyttämään. Vuonna 1949 perustettiin Aravaksi nimetty valtion virasto ja aravalainojen avulla asutuskeskusten rakennustuotanto saatiin uudelleen käyntiin.

1960- ja 1970-luvuilla asuntoja syntyi roimasti ja asuntosäästämisen sekä omistusaravien yhteisvaikutuksesta johtuen oman asunto-osakkeen hankkiminen oli mahdollista yhä useammalle suomalaiselle. Laatua tärkeämpi tekijä saattoi olla se, että saatiin riittävän nopeasti asuntoja kaupungistuvalle ja kasvavalle väestölle. Vuonna 1972 luotiin ostajien suojaksi RS-järjestelmä. 1980-luvulta lähtien asuntotuotanto on suurimmilta osin rakennettu vapaarahoitteisena

Uudistuotannon vähennyttyä korjausrakentaminen tuli ajankohtaiseksi 1990-luvulta lähtien. Osittain tämän sääntelyn helpottamiseksi asunto-osakeyhtiölakia uudistettiin vuonna 1991. Asunto-osakeyhtiölain kokonaisuudistus tapahtui kuitenkin vasta vuonna 2010, milloin se irrotettiin kokonaan osakeyhtiölaista.

Asunto-osakeyhtiöt hieman erilaisissa muodoissa ovat kestäneet läpi itsenäistymisen ja sotien. Ne ovat tiivis osa suomalaista historiaa ja muovautuneet kansakunnan mukana.

Suomalaisten asunto-osakeyhtiöiden historiaa on käsitelty kattavasti Suomen Kiinteistöliiton juhlajulkaisussa Kansan osake.

Haluamme toivottaa onnea 100-vuotiaalle Suomelle ja kaikille suomalaisille!

 

Kai Haarma

Toimitusjohtaja, lakimies, OTM

Facebook
Twitter
LinkedIn