Erillisen asunto-osakeyhtiölain säätäminen vuonna 1926 selkeytti järjestelmää huomattavasti. Lain mukaan yhtiöjärjestyksessä tuli muun muassa osoittaa, että tietyt osakkeet oikeuttavat juuri tietyn huoneiston hallintaan. Alkuun asuntoyhteisöt olivat yleensä toisilleen tuttujen ihmisten yhteenliittymiä, mutta 1920-luvulla lisääntyivät ammattimaisten perustajaurakoitsijoiden käynnistämät rakennushankkeet. Ryhmärakennuttaminen ei siis ole mikään uusi keksintö, vaan jo sata vuotta sitten tavanomainen tapa perustaa ja rakennuttaa taloyhtiö.
Kansainvälinen lama 1930-luvulla ja toinen maailmansota hyydyttivät rakennustoiminnan Suomessakin. Sodan jälkeisinä vuosina tilannetta alettiin elvyttämään. Vuonna 1949 perustettiin Aravaksi nimetty valtion virasto ja aravalainojen avulla asutuskeskusten rakennustuotanto saatiin uudelleen käyntiin.
1960- ja 1970-luvuilla asuntoja syntyi roimasti ja asuntosäästämisen sekä omistusaravien yhteisvaikutuksesta johtuen oman asunto-osakkeen hankkiminen oli mahdollista yhä useammalle suomalaiselle. Laatua tärkeämpi tekijä saattoi olla se, että saatiin riittävän nopeasti asuntoja kaupungistuvalle ja kasvavalle väestölle. Vuonna 1972 luotiin ostajien suojaksi RS-järjestelmä. 1980-luvulta lähtien asuntotuotanto on suurimmilta osin rakennettu vapaarahoitteisena
Uudistuotannon vähennyttyä korjausrakentaminen tuli ajankohtaiseksi 1990-luvulta lähtien. Osittain tämän sääntelyn helpottamiseksi asunto-osakeyhtiölakia uudistettiin vuonna 1991. Asunto-osakeyhtiölain kokonaisuudistus tapahtui kuitenkin vasta vuonna 2010, milloin se irrotettiin kokonaan osakeyhtiölaista.
Asunto-osakeyhtiöt hieman erilaisissa muodoissa ovat kestäneet läpi itsenäistymisen ja sotien. Ne ovat tiivis osa suomalaista historiaa ja muovautuneet kansakunnan mukana.
Suomalaisten asunto-osakeyhtiöiden historiaa on käsitelty kattavasti Suomen Kiinteistöliiton juhlajulkaisussa Kansan osake.
Haluamme toivottaa onnea 100-vuotiaalle Suomelle ja kaikille suomalaisille!
Kai Haarma
