Hyvää hallintoa etsimässä

Kiinteistöalan järjestöt ja oikeusministeriö ovat laatineet juuri julkaistun Hyvä Hallintotapa-suosituksen taloyhtiöille. Se korvaa huomattavasti laajennettuna 2011 annetun edellisen vastaavan suosituksen ja saa toivottavasti huomattavasti tukevamman jalansijan yhtiöiden hallinnossa. Hyvä hallintotapa -suosituksen johdannon mukaan se helpottaa ja yhdenmukaistaa asunto-osakeyhtiölain yleisten periaatteiden soveltamista käytännössä sekä täydentää lain vähimmäisvaatimuksia. Hyvän hallintotavan noudattaminen lisää luottamusta taloyhtiön osakkaiden ja johdon kesken sekä parantaa niin asumisviihtyisyyttä kuin asumisolojen ja -kustannusten ennakoitavuutta. Se myös tehostaa ja helpottaa taloyhtiön hallintoa ja toimintaa sekä edistää taloyhtiön hoitoa ja kehitystä osakkaiden (ja asukkaiden) tarpeita vastaavaksi. Suositus on pyritty kirjoittamaan niin, että se antaa ylevien periaatteiden lisäksi konkreettisia ohjeita isännöinnille, hallitukselle ja myös osakkeenomistajille, joiden asema taloyhtiössä on huomattavan vahva verrattuna osakeyhtiön osakkeenomistajaan.

Suositus kannustaa avoimuuteen, yhdenvertaisuuteen ja yhteisten asioiden hyvään hoitoon. Tarkoitus ei ole, että suositus jää vain sanahelinäksi tai pölyttymään hallituksen puheenjohtajan kirjahyllyyn. Hyvällä hallintotavalla voi nimittäin olla konkreettinen vaikutus taloyhtiön hallituksen vastuun kannalta. Asunto-osakeyhtiölain 24 luvun säännösten mukaan yhtiön hallitus tai isännöitsijä voivat joutua vahingonkorvausvastuuseen toiminnastaan. Lain mukaan hallituksen jäsenen ja isännöitsijän on korvattava vahinko, jonka hän on tehtävässään huolellisuusvelvoitteen vastaisesti tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut yhtiölle. Hallituksen jäsenen ja isännöitsijän on korvattava myös vahinko, jonka hän lakia tai yhtiöjärjestystä rikkomalla on tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut yhtiölle, osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle.

Asunto-osakeyhtiölain perusteluiden mukaan vastuuta ei kuitenkaan synny, jos johtoon kuuluva on toiminut normaaliin asunto-osakeyhtiöiden hallinnointitapaan verrattuna huolellisesti. Näin ollen hallituksen jäsenen ja puheenjohtajan on syytä lukea hallintotapasuositus ajatuksella läpi, sillä sitä noudattamalla riski mahdolliseen vastuuseen joutumisesta vähenee olennaisesti. Hyvän hallintotapasuosituksen noudattaminen osoittaa omalta osaltaan toiminnan huolellisuutta.

Samoin hyvän hallintotavan osaksi otetut jo aikaisemmin julkaistut viestintäsuositukset tulee ottaa osaksi yhtiön arkea, sillä harvasta asiasta tulee osakkailta ja asukkailta yhtiön johdolle niin säännönmukaisesti moitetta kuin yhtiön asioiden huonosta tiedottamisesta.

Hyvä Hallintotapa -suositus on saatavilla painettuna kirjasena sekä sähköisessä muodossa täältä.

Kai Haarma, toimitusjohtaja, lakimies

Facebook
Twitter
LinkedIn