Kiinteistölehti 10/2016: Palkkaa vai työkorvausta, KHO 2016:154

20.12.2016

Korkein hallinto-oikeus antoi 26.10.2016 aikaisempien hallinto-oikeuksien vastaavien päätösten tueksi ennakkopäätöksen KHO 2016:154 asiassa, joka on keskusteluttanut kiinteistönvälitysalalla jo pitkään. Taustalla on käytäntö, jossa välitysliikerekisteriin merkitty välitysliike (LKV) ei palkkaa käytännössä välitystyötä tekeviä henkilöitä tavanomaiseen työsuhteeseen, vaan tekee näiden ”alihankkijoina” toimivien henkilöiden kanssa yhteistoimintasopimuksia, jossa alihankkija toimii ”itsenäisenä” elinkeinonharjoittajana tai erillisenä yhtiönä.  Välitysliikkeitä valvovat aluehallintovirastot eivät ole tässä nähneet mitään lainvastaista ja ovat tulkinneet järjestelyn palkanmaksutavaksi, johon valvovalla viranomaisella ei ole ollut aihetta puuttua. Järjestelmää on verrattu mm. ”parturituolimalliin”, jossa itsenäisen yrittäjät toimivat samoissa tiloissa, toisistaan riippumatta. Järjestelyyn liittyy verotuksen lisäksi myös kysymys, kuka lopulta on vastuussa asiakkaalle.

Välitysliikelain mukaan kiinteistönvälitysliikkeenä voi toimia vain aluehallintoviraston välitysliikerekisteriin merkitty välitysliike, jolla tulee mm. olla rekisteriin merkitty vastaava hoitaja. Vastaavan hoitajan tulee mm. valvoa, että välitysliikkeessä noudatetaan lakia ja hyvää välitystapaa. Verohallinto on aikaisemmin jo 21.6.2005 (2118/31/2004) ottanut kantaa yrittäjämallin soveltuvuudesta ravintolatoiminnassa ja koska elinkeinonharjoittaja vastaa viranomaiselle toiminnan lainmukaisuudesta, toimintaa ei ohjeen mukaan voi siirtää toiselle elinkeinonharjoittajalle. Valvontavelvollisuuden toteuttaminen edellyttää, että vastuuvelvollisella on oikeus puuttua tarpeen mukaan toimintaan ja tämä edellyttää työsuhteisiin kuuluvaa direktio-oikeutta.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistussa tapauksessa välityssopimukset asiakkaiden kanssa tehtiin välitysliikerekisteriin merkityn C-yhtiön nimiin, joka maksoi osa komissiosta välitystoimintaan yhtiöiden välisen sopimuksen nojalla käytännössä harjoittavalle toiselle A-yhtiölle eli alihankkijalleen. Koska A ei ollut välitysliikerekisteriin merkitty välitysliike, ei A voinut harjoittaa kiinteistönvälitysliiketoimintaa. Korkein hallinto-oikeus katsoi kokonaisarvion perusteella, että A-yhtiölle maksettua korvausta oli pidettävä A-yhtiön osakkaan B palkkatulona. Samaa tulokseen tulivat ennakkoratkaisussa Verohallinto ja valituksen johdosta myös hallinto-oikeus.

Vero-oikeudellisesti kyse oli ennakkoperintälain 13 §:n tarkoittaman palkkatulon ja 25 §:n tarkoittaman työkorvauksen välisestä rajanvedosta. Ratkaisulla on kuitenkin toimialalle todennäköisesti suurikin merkitys ja se selkiyttää toivottavasti myös vastuukysymyksiä.

Matti Kasso, asianajaja