Kiinteistölehti 9/2015: Meluhaitan korvausvelvollisuudesta

01.09.2015

Korkein oikeus on päätöksellään 2015:21 ratkaissut meluhaitan aiheuttaman vahingon korvausvelvollisuutta koskevan riidan. Kysymys oli Helsingin keskustassa sijaitsevassa ravintolan aiheuttamasta meluhaitasta naapurikiinteistössä sijaitsevan hotellin kahdelle hotellihuoneelle. Meluhaitan johdosta näiden huoneiden käyttö estyi kokonaan. Koska majoitushuoneisiin sovelletaan samoja melunormeja kuin asuinhuoneisiin, niin päätös on hyvin sovellettavissa myös asunto-osakeyhtiöiden asuinhuoneistoihin.

Korkein oikeus joutui asiaa ratkaistessaan ottamaan kantaa moniin oikeudellisiin kysymyksiin, jotka esiintyvät lähes aina, kun kysymys on kahden kiinteistön välillä esiintyvästä melu tai muusta haitasta.

Naapuruussuhdelaki vai ympäristövahinkolaki

Korkein oikeus joutui ensin ratkaisemaan kysymyksen siitä, onko asiassa sovellettava eräistä naapuruussuhteista annettua lakia (26/1920, naapuruussuhdelaki) vain ympäristövahinkojen korvaamisesta annettua lakia (737/1994, ympäristövahinkolaki). Kiinteistön käytöstä aiheutuvasta melusta johtuvan vahingon korvaamisesta säädetään nimittäin sekä ympäristövahinkolaissa että naapuruussuhdelaissa. Ympäristövahinkolain mukaan sitä ei sovelleta vahinkoihin, joiden korvaamisesta säädetään muussa laissa. Naapuruussuhdelaissa on kuitenkin erikseen säädetty, että ympäristövahinkolaki tulee sovellettavaksi naapuruussuhdelain sijasta, jos kyse on ympäristövahingosta. Ratkaisevaa lakien soveltamisen kannalta on se, onko kyse ympäristövahingoksi katsottavasta vahingosta.

Korkein oikeus totesi, että kyse oli vierekkäisistä rakennuksista, joissa ääni on kulkeutunut seinärakenteita pitkin. Lisäksi korkein oikeus totesi, että tällaista tilannetta voidaan pitää tyypillisenä naapuruusoikeudellisena kysymyksenä. Edelleen korkein oikeus totesi, että naapuruussuhdelain sanamuoto ei rajaa naapuruussuhdelain mukaista vahingonkorvausvastuuta vain samassa rakennuksessa tai samalla kiinteistöllä aiheutuneisiin vahinkoihin. Näillä perusteilla korkein oikeus katsoi, että meluhaitasta aiheutuvan korvausvelvollisuuden arviointi oli tehtävä naapuruussuhdelain säännösten perusteella.

Terveydensuojelulain vaikutus

Naapuruussuhdelain mukaan, jos muusta kuin ympäristönsuojelulain mukaan luvan–tai ilmoituksen varaisesta toiminnasta johtuva rasitus saattaa aiheuttaa terveydellistä haittaa, ei rasitusta saa määrätä poistettavaksi tai vahinkoa tuomita korvattavaksi ennen kuin asia on lainvoimaisesti ratkaistu terveydensuojelulain nojalla. Säännöksen tavoitteena on välttää ristiriitaa käräjäoikeuden ja terveydensuojeluviranomaisten päätösten välillä.

Nyt kyseessä olevassa tilanteessa terveydensuojeluviranomainen oli antanut määräyksen meluhaitan poistamisesta, mutta päätös ei ollut lainvoimainen käräjäoikeuden ratkaistessa vahingonkorvausta koskevan riidan. Korkein oikeus kuitenkin katsoi, että kyseessä ei ollut sellainen menettelyvirhe, jonka johdosta asian käsittely olisi pitänyt palauttaa käräjäoikeuteen. Tämä johtui siitä, että terveydensuojeluviranomaisen antama määräys ei muuttunut korkeimmassa hallinto-oikeudessa eikä siten edellä sanottua ristiriitaa käräjäoikeuden ja terveydensuojeluviranomaisen päätöksen välille syntynyt.

Terveydensuojelulain mukaisilla toimenpiteillä on vaikutusta myös rasituksen kohtuuttomuuden arvioinnissa.

Kohtuuttomuuden arviointia

Naapuruussuhdelain mukaan vahingonkorvausvelvollisuus voi syntyä vain, jos rasitus on kohtuutonta. Kohtuuttomuutta arvioitaessa on otettava huomioon paikalliset olosuhteet, rasituksen muu tavanomaisuus, rasituksen voimakkuus ja kesto, rasituksen syntymisen alkamisajankohta sekä muut vastaavat seikat. Säännös tarkoittaa sitä, että haitan kärsijällä on velvollisuus sietää naapuriltaan muuta kuin kohtuutonta rasitusta (sietämisvelvollisuus).

Kohtuuttomuuden arvioinnissa otetaan siis huomioon paikalliset olosuhteet eli niin sanottu paikkakuntatavanomaisuus. Tällä tarkoitetaan lähiseudun tai -alueen oloja. Korkein oikeus totesi, että asemakaava-alueella voidaan kaavan mukaisesta käytöstä aiheutuvaa rasitusta yleensä pitää tavanomaisena.

Rasituksen muulla tavanomaisuudella eli yleistavanomaisuudella tarkoitetaan rasituksen ennakoituvuutta suhteessa vastaavasta toiminnasta yleensä aiheutuvaan rasitukseen. Tässä arvioissa merkitystä voidaan antaa terveydensuojelua koskeville normeille ja ohjearvoille. Erityisesti melusta aiheutuvaa rasitusta arvioitaessa on säädettyjä ohjearvoja usein pidetty lähtökohtana sen suhteen, voidaanko rasitusta pitää tavanomaisena. Kysymys on samalla myös rasituksen voimakkuuden arviointiin liittyvästä asiasta. Rasituksen voimakkuutta arvioitaessa sen sijaan ei yleensä voida antaa merkitystä haitan kärsijän erityiselle herkkyydelle.

Edelleen korkein oikeus totesi, että arvioinnissa on vaikutusta myös rasituksen jatkuvuudella ja pysyvyydellä ja erityisesti meluhaitan kyseessä ollen myös vuorokautisella ajoittumisella. Yöaikaan voimakkuudeltaan pienempääkin rasitusta voi pitää kohtuuttomana.

Rasituksen kohtuuttomuutta arvioitaessa on otettava huomioon myös rasituksen syntymisen ajankohta. Jos rasitusta aiheuttava toiminta on alkanut ennen kuin haitan kärsijä on alkanut hallita kiinteistöä, aikaisemmin aloitettua toimintaa suojataan (aikaprioriteettiperiaate). Aikaprioriteettiperiaatteen tarkoituksena on suojata toiminnan harjoittajaa odottamattomilta muutoksilta naapurikiinteistöjen käytössä. Aikaprioriteettiperiaate ei kuitenkaan ole ehdoton, sillä toiminnanharjoittaja ei kuitenkaan voi häiriötä tuottavalla kiinteistön käytöllään estää naapureita hyödyntämästä ja kehittämästä omistamiaan tai hallitsemiaan kiinteistö tai huoneistoja. Toisaalta voidaan nyt edellyttää, että alueelle sijoittava ottaa suunnitelmissaan huomioon vallitsevat olosuhteet, kuten naapurikiinteistöllä harjoitettavasta toiminnasta aiheutuvan häiriön. Tätä voidaan edellyttää korkeimman oikeuden mukaan varsinkin silloin, kun aloitetaan aikaisemmasta poikkeavaa, naapurikiinteistöltä tulevalle rasitukselle erityisen herkkää toimintaa.

Syntyikö kohtuutonta rasitusta

Nyt ratkaistussa asiassa korkein oikeus päätyi siihen, että kohtuutonta rasitusta syntyi, vaikka kyse oli keskusta-alueella sijaitsevista kiinteistöistä ja vaikka haittaa aiheuttava toiminta oli alkannut huomattavasti aiemmin kuin haittaa kärsivä toiminta. Tähän korkein oikeus päätyi erityisesti siksi, että häiriöitä aiheutui erityisesti ilta- ja yöaikaan ja koska melu oli yöaikaan ylittänyt selvästi melutason ohjearvoista annetun valtionneuvoston päätöksen mukaiset ohjearvot. Merkitystä korkein oikeus antoi myös sille, että terveydensuojeluviranomaiset olivat antaneet määräyksen melun vähentämisestä ja että meluhaittaa aiheuttavaa toimintaa oli jatkettu tästä huolimatta.

Korkein oikeus siis tuomitsi haittaa aiheuttaneen yrityksen korvaamaan huoneiden käytön estymisestä syntyneen vahingon.

Myötävaikutuksesta

Haittaa aiheuttanut taho vaati, että vahingonkorvausta tulee sovitella sillä perusteella, että haittaa kärsivä oli omalla laiminlyönnillään myötävaikuttanut haitan syntymiseen. Kyse oli siitä, oliko haittaa kärsivä taho laiminlyönyt selvitysvelvollisuutensa ryhtyessään suunnittelemaan tilojen käyttötarkoituksen muutosta ja uutta toimintaa. Korkein oikeus katsoi, että haittaa kärsivällä taholla oli ollut velvollisuus selvittää sijaintipaikkaan liittyviä olosuhteita samoin kuin niitä häiriöttömyyden vaatimuksia, jotka olivat liittyneet käyttötarkoituksen muuttamiseen ja velvollisuus selvittää keinoja vaatimusten täyttämiseksi. Tällä perusteella korkein oikeus alensi tuomittavaa vahingonkorvausta, mutta katsoi myötävaikutusvelvollisuuden päättyneen siihen hetkeen, jolloin terveydensuojeluviranomaiset olivat antaneet määräyksen meluhaitan rajoittamisesta.

Ari Kanerva, asianajaja

Asianajotoimisto Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy