Talopesulan käyttö vastikerahoitteiseksi – laitonta vai laillista?

Korkein oikeus antoi 15.6.2016 ennakkopäätöksen KKO 2016:43 riidassa, jossa osakaspariskunta vastusti vajaan sadan huoneiston pirkanmaalaisyhtiössä pesulamaksujen poistamista koskenutta yhtiökokouksen päätöstä. Taustalla oli yhtiön kyllästyminen pesulan rahastusautomaatin jatkuviin murtoihin ja ilkivaltaan. Tästä syystä yhtiökokous päätti, että ei peritä pesulan käytöstä erikseen käyttökorvausta, vaan rahoitetaan käyttö käytännössä yhtiövastikkeella.

Moitekanteen nostaneet osakkaat eivät tätä hyväksyneet ja katsoivat, että yhtiövastikkeella voidaan kerätä maksuja vain yhtiön menoihin ja pyykinpesun kustantaminen vastikkeilla tuo etua niille, joilla ei ole omaa pesukonetta, eli käytännössä esimerkiksi vuokralaisille. Yhtiökokous oli siis astunut yhdenvertaisuusperiaatteen varpaille ja kustansi vastikkeilla joidenkin asukkaiden ja osakkaiden elantokustannuksia, peräti parilla tuhannella eurolla vuodessa. Moittijoiden mielestä päätös olisi edellyttänyt kaikkien osakkaiden suostumusta, kun se tehtiin tavallisella enemmistöpäätöksellä. Sillä ei tuntunut olevan merkitystä, että kaikilla oli kuitenkin tasavertainen oikeus käyttää talopesulaa.

Painavien argumenttien puntaroinnin jälkeen Pirkanmaan käräjäoikeus hylkäsi moitekanteen. Käräjäoikeus, Turun hovioikeus ja lopulta korkein oikeus ja katsoivat kukin vuorollaan, että päätös oli asunto-osakeyhtiölain mukainen. Sivupolkuna yhtiössä tehtiin muutaman kuukauden kuluttua uusi päätös, jolla maksut palautettiin. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut prosessiin ja periaate maksoi kanteen nostaneille osakkaille oikeudenkäyntikuluina noin 50 pienen pesukoneen hinnan. Tätä osakkaat eri yhtiöissä miettikööt.

Matti Kasso,
Asianajaja

Facebook
Twitter
LinkedIn