Puheissa nyt

Tupakointi kotioloissa – sallittua vai ei?

14.10.2015 Marina Furuhjelm
Marina Furuhjelm

Marina Furuhjelm

Asianajaja

Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee kovaa vauhtia uutta tupakkalakia. Luonnos hallituksen esitykseksi on lausuntokierroksella ja lain on tarkoitus tulla voimaan toukokuussa 2016, jolloin tupakka-tuotedirektiivin on oltava pantuna täytäntöön.

Asumiseen lakiehdotus tuo myös muutoksia. Vaikka ns. kokonaiskieltoa, jonka mukaan yhtiö saisi vapaasti päättää tupakointikiellosta myös huoneistoparvekkeilla, ei lakiin ehdoteta, on tiukennuksia kuitenkin tulossa.

Edelleenkään tupakoida ei saisi asunto-osakeyhtiön tai muun asuinyhteisön yhteisissä ja yleisissä sisätiloissa eikä perhepäivähoidon sisätiloissa perhepäivähoidon aikana. Taloyhtiö saisi myös päätöksellään kieltää tupakoinnin hallitsemissaan yhteisissä ulkotiloissa rakennuksen ilmanottoaukkojen läheisyydessä, lasten leikkialueella ja yhteisillä parvekkeilla. Ehdotetun pykälän mukaan taloyhtiöllä ei olisi kuitenkaan mahdollisuutta kieltää tupakointia esimerkiksi rakennuksista ja ilmanottoaukoista kauempana olevalla parkkipaikalla tai jätekatoksen ympäristössä, vaikka taloyhtiö hallitsisikin näitä alueita.

Uutta lakiehdotuksessa on, että taloyhtiöllä olisi oikeus tietyissä tilanteissa kieltää tupakointi myös asukkaan hallinnassa olevissa tiloissa. Tupakointikielto voisi koskea 1) huoneistoon kuuluvaa parveketta 2) huoneiston käytössä olevaa ulkotilaa kuten huoneiston käytössä olevaa piha-aluetta ja 3) huoneiston sisätilaa. Lisäedellytyksenä kaikissa näissä tilanteissa on se, että kunnan terveydensuojeluviranomainen toteaa, että kyseisestä tilasta voi sen rakenteiden ja muiden olosuhteiden vuoksi muutoin kuin poikkeuksellisesti kulkeutua tupakansavua toiselle parvekkeelle, toiseen huoneistoon kuuluvan ulkotilan oleskelualueelle tai toisen huoneiston sisätiloihin. Sisätilojen osalta on asetettu vielä lisää edellytyksiä: kielto saadaan asettaa vain, jos savun kulkeutumista ei voida rakenteiden korjaamisella tai muuttamisella kohtuudella ehkäistä ja huoneiston haltijalle on ennen kieltoa varattu mahdollisuus ehkäistä savun kulkeutumista omilla toimenpiteillä. Asuinhuoneiston sisätilaa koskeva tupakointikielto ei koske sähkösavukkeen käyttämistä.

Tällaisten kieltojen asettamiseen pitää jäädä mahdollisimman vähän tulkinannavaraa ja sitä kautta mahdollisuutta lisäriidoille. Lakiehdotuksen sanamuoto ”muutoin kuin poikkeuksellisesti” asettaa terveysviranomaisen todella haastavan tulkintatehtävän eteen, kun se joutuu käytännössä arvioimaan tupakansavun kulkeutumisen tavanomaisuutta. Myös lainkäytön yhtenäisyys eri puolilla Suomea edellyttäisi, että ”poikkeuksellisuus” jätettäisiin ehdotetusta lainkohdasta pois.

Lakiehdotuksesta ei myöskään ilmene, kenellä on oikeus saada terveydensuojeluviranomaisen lausunto. Onko se vain taloyhtiön johdolla vai myös yksittäisellä asukkaalla? Kun lausunto on viranomaiselta saatu, voisi taloyhtiö päättää tupakointikiellosta tavallisena enemmistöpäätöksenä yhdellä kertaa kaikilla, teknisiltä ominaisuuksiltaan samanlaisilla huoneistoparvekkeilla ja/tai kaikissa samanlaisissa huoneiston käytössä olevissa ulkotiloissa/huoneiston sisätiloissa.

Nykyisessä muodossa lakiehdotus ei myöskään ota kantaa siihen, milloin on kyse tilanteesta, joissa rakenteiden korjaaminen aiheuttaisi taloyhtiölle kohtuuttoman suuret kustannukset, jolloin korjauksiin ei tarvitsisi ryhtyä. Lakiehdotuksessa ei ole myöskään otettu kantaa siihen, kenen kustannuksella ehjien rakenteiden muuttaminen paremmin tupakansavua eristäviksi tapahtuisi. Maksaako korjaukset osakas tai asukas vai onko tarkoitus velvoittaa yhtiötä korjaustoimenpiteisiin? Jos kyse on siitä, että osakas/asukas voi välttää sisätiloja koskevan tupakointikiellon esimerkiksi rakentamalla tupakointitilan huoneistoon, osakas tai asukas tulisi mielestäni olla toteuttaja ja hänen tulisi myös maksaa muutokset.

Asumiseen liittyvien tupakointikieltojen asettaminen johtaa minusta mielenkiintoiseen tilanteeseen. Päätöksen seurauksena taloyhtiössä voikin olla kahdenlaisia huoneistoja; niitä, joiden parvekkeilla esimerkiksi saa tupakoida ja niitä, joiden parvekkeilla ei saa tupakoida. Se, miten tämä vaikuttaa asuntokauppaan, nähdään ajan myötä. Nousevatko tupakkavapaiden asuntojen hinnat, vai johtaako muutos päinvastaiseen kehitykseen - tuleeko tupakointikieltojen piirissä olevien asuntojen ympäröimästä huoneistosta erittäin haluttu kohde.


Kommentit

Rane 19.10.2015 16:25:57

Asia ei kuulu lainsäätäjälle


Parvekkeella tupakointi ei vaaranna kenenkään muun kuin tupakoitsijan itsensä terveyden, joten sen rajoittamiselle ei ole olemassa perusteita. Lakeja ei pitäisi laatia muutaman selkeään vähemmistöön kuuluvan nillittäjän mielihalujen mukaan. Naapurin tupakointi ei haittaa normaalisti kerrostalossa elämiseen ja asumiseen suhtautuvia ihmisiä.

duoc 26.07.2017 08:04:16

duocnhung

http://dothinhadep.com/
http://dothinhadep.com/nha-dat/chung-cu-dream-land-plaza-so-1-duy-tan
http://dothinhadep.com/nha-dat/chung-cu-the-emerald-ct8-my-dinh
http://dothinhadep.com/nha-dat/chung-cu-199-ho-tung-mau
http://dothinhadep.com/nha-dat/chung-cu-booyoung-vina-mo-lao
http://dothinhadep.com/nha-dat/chung-cu-mipec-highrise-kien-hung
http://dothinhadep.com/nha-dat/chung-cu-789-xuan-dinh-bo-quoc-phong
http://dothinhadep.com/nha-dat/chung-cu-789-xuan-dinh-bo-tong-tham-muu
http://dothinhadep.com/nha-dat/chung-cu-my-dinh-pearl-chau-van-liem
http://dothinhadep.com/nha-dat/chung-cu-63-nguyen-huy-tuong
http://dothinhadep.com/nha-dat/chung-cu-a10-nam-trung-yen
http://dothinhadep.com/nha-dat/chung-cu-icid-complex-le-trong-tan
http://dothinhadep.com/nha-dat/chung-cu-hpc-landmark-105-le-van-luong
http://dothinhadep.com/nha-dat/chung-cu-intracom-8-vinh-ngoc
http://dothinhadep.com/nha-dat/chung-cu-bel-air-ha-noi
http://dothinhadep.com/nha-dat/chung-cu-roman-plaza-_-dai-mo
http://dothinhadep.com/nha-dat/chung-cu-mhd-trung-van-29-to-huu
http://www.chungcu63nguyenhuytuong.com/
http://dothinhadep.com/nha-dat/chung-cu-hateco-xuan-phuong
http://dothinhadep.com/nha-dat/ban-chung-cu-qms-tower-to-huu-truc-tiep-chu-dau-tu
http://dothinhadep.com/nha-dat/chung-cu-lavender-garden-dai-mo
http://www.khudothinam32.com/
http://dothinhadep.com/nha-dat/chung-cu-40-thinh-liet
http://www.booyoungvina.info/
http://dothinhadep.com/nha-dat/biet-thu-lien-ke-hateco-3-xuan-phuong
http://dothinhadep.com/nha-dat/chung-cu-the-k-park-van-phu
http://dothinhadep.com/nha-dat/chung-cu-sunshine-riverside-phu-thuong
http://dothinhadep.com/nha-dat/chung-cu-phuong-dong-green-park-so-1-tran-thu-do
http://dothinhadep.com/nha-dat/chung-cu-sunshine-city
http://dothinhadep.com/nha-dat/chung-cu-udic-westlake
http://dothinhadep.com/nha-dat/chung-cu-pentstudio-tay-ho-699-lac-long-quan




happynn 01.08.2017 11:07:09

sdaf


20170801

polo ralph lauren


coach outlet


ray ban sunglasses outlet


ugg boots


detroit lions jerseys


michael kors bags


converse trainers


michael kors handbags


ray ban sunglasses


nike air huarache


ugg boots


ray ban sunglasses


ugg boots


ugg outlet


ugg boots


sac longchamp


nike huarache


michael kors outlet


jordan shoes


rolex replica watches


ray ban sunglasses outlet


saics running shoes


polo ralph lauren


coach outlet


adidas nmd


michael kors outlet online


michael kors outlet


nike huarache


ralph lauren


nike factory outlet


polo ralph lauren


ugg outlet


nike shoes


nike roshe


giants jersey


ugg outlet


fitflops shoes


louboutin shoes


louboutin shoes


polo ralph lauren


oakley sunglasses


nhl jerseys


michael kors outlet


coach outlet store


oklahoma city thunder jerseys


nike air force 1


michael kors outlet


ugg boots


longchamp outlet


ugg boots


cowboys jerseys


michael kors handbags outlet


los angeles lakers jerseys


pandora jewelry


nike huarache


new england patriots jerseys


hugo boss suits


coach outlet


fitflops sale


ugg outlet


kate spade outlet


michael kors uk


fitflops


pandora jewelry


polo ralph lauren


toms shoes


adidas nmd


ugg boots


armani exchange


nike outlet


jordan 4


yeezy boost 350 white


ralph lauren polo


louis vuitton sacs


atlanta falcons jerseys


nike outlet


moncler jackets


coach outlet


michael kors outlet


rolex replica


bears jerseys


ugg boots


ecco outlet


cheap nfl jerseys


jordan shoes


michael kors handbags


jordan 8


nike huarache


ugg boots


ugg boots


ugg boots


gucci shoes


ugg boots


ugg outlet


converse trainers


michael kors uk


kate spade sale


ugg outlet


michael kors handbags


fitflops


coach outlet


nike store


coach bags


fitflops sale


coach outlet online


yeezy shoes


ray ban sunglasses outlet


coach outlet online


michael kors outlet


ed hardy uk


cheap ugg boots


michael kors uk


cheap jordan shoes


kate spade sale


ugg boots


new balance shoes


oakley sunglasses


ugg boots


michael kors handbags


nike tn


ugg outlet


michael kors uk


ray ban sunglasses


miami heat jersey


ugg outlet


valentino outlet


fitflops sale


nike outlet


kobe 9


true religion outlet store


ugg outlet


ugg outlet


jimmy choo shoes


nike roshe


cheap oakley sunglasses


ecco outlet


ray ban sunglasses outlet


houston texans jerseys


nike store


michael kors outlet


jordan shoes


polo ralph lauren


kate spade outlet


jordan 4


mbt shoes outlet


oakley sunglasses


coach bags


oakland raiders jerseys


ugg outlet


reebok shoes


browns jerseys


oakley sunglasses


nike blazer pas cher


nike air force 1


michael kors handbags


polo ralph lauren


ugg outlet


michael kors uk


true religion outlet


moncler jackets


gucci sito ufficiale


coach outlet


nike trainers


ugg outlet


ugg boots


valentino outlet


armani exchange


coach outlet


ugg boots


cheap jordan shoes


ugg boots


ugg outlet


eagles jerseys


cheap oakley sunglasses


nike outlet


michael kors bags


polo ralph lauren outlet


michael kors handbags


cheap ugg boots


michael kors handbags outlet


true religion outlet


coach outlet online


michael kors bags


ugg outlet


polo ralph lauren outlet


green bay packers jerseys


ugg outlet


omega watches sale


ferragamo outlet


michael kors outlet


christian louboutin shoes


nike free run


ralph lauren polo


versace jeans


coach outlet


rolex watches


coach factory outlet


michael kors uk


prada outlet


bills jerseys


hugo boss sale


boston celtics jersey


michael kors outlet


ugg boots


michael kors handbags


kate spade sale


jerseys wholesale


mont blanc outlet


ugg outlet


jordan shoes


michael kors uk


ferragamo outlet


nike trainers


ralph lauren


ralph lauren outlet


ugg boots


ugg boots


jordan 8


ed hardy


ugg outlet


ugg outlet


san antonio spurs jerseys


oakley sunglasses


nike shoes


dolphins jerseys


adidas nmd


ugg boots


gucci sito ufficiale


jacksonville jaguars jersey


louis vuitton sacs


ray ban sunglasses


baltimore ravens jerseys


oakley sunglasses


ralph lauren outlet


ray ban sunglasses


ray ban sunglasses outlet


coach outlet


ugg boots


nike tn


jordan 4


ed hardy


michael kors outlet


skechers shoes


fitflops


ugg boots


fitflops sale


ralph lauren outlet


nba jerseys


ugg boots


oakley sunglasses


ed hardy uk


nba jerseys


ugg boots


carolina jerseys


hermes belts


cheap ugg boots


fitflops shoes


jordan shoes


jordan shoes


nike trainers


ugg outlet


coach outlet


nike free run


ugg outlet


nike factory outlet


ugg outlet


jordan shoes


mbt shoes outlet


oakley sunglasses


ugg boots


nike air max 90


coach outlet


rolex replica watches


new balance shoes


coach outlet store online


jimmy choo shoes


cheap basketball shoes


coach outlet


michael kors handbags


nike air max 90


coach outlet online


michael kors bags


new york knicks jersey


nike shoes


rolex replica


nike trainers


ray ban sunglasses


coach outlet online


true religion outlet


tennessee titans jersey


ugg boots


49ers jersey


ugg outlet


ugg boots


louboutin shoes


supra sneakers


michael kors outlet online


new orleans saints jerseys


ugg outlet


michael kors bags


replica watches


michael kors purses


coach factory outlet


seahawks jersey


oakley sunglasses


oakley sunglasses


cheap nfl jerseys


ralph lauren uk


michael kors bags


true religion outlet


ugg boots


polo ralph lauren


mlb jerseys


coach outlet


nike outlet


mont blanc outlet


hugo boss sale


longchamp outlet


chicago bulls jersey


michael kors outlet


christian louboutin sale


true religion outlet store


longchamp handbags


mont blanc outlet


nike blazer


ralph lauren uk


chiefs jersey


ugg outlet


ray ban sunglasses


christian louboutin shoes


pittsburgh steelers jersey


ugg boots


clippers jersey


ugg boots


coach outlet


pandora outlet


minnesota vikings jerseys


versace jeans


mont blanc outlet


redskins jerseys


ugg outlet


oakley sunglasses


polo ralph lauren


hugo boss suits


michael kors outlet


ralph lauren outlet


reebok shoes


christian louboutin shoes


ray ban sunglasses


toms shoes


ugg boots


gucci shoes


kobe 9


michael kors handbags


saics running shoes


ugg boots


replica watches


michael kors purses


jets jersey


nike blazer pas cher


ugg boots


hermes belts


coach outlet


michael kors outlet


yeezy shoes


cheap ugg boots


arizona cardinals jerseys


ralph lauren uk


cheap basketball shoes


polo ralph lauren


christian louboutin shoes


nike air huarache


michael kors outlet


pandora outlet


ugg boots


fitflops


polo ralph lauren


coach outlet store online


christian louboutin shoes


nike huarache


mlb jerseys


cleveland cavaliers jerseys


coach outlet


nike huarache


ralph lauren outlet


yeezy boost 350 white


jordan shoes


mont blanc outlet


nhl jerseys


chargers jerseys


air jordan uk


louboutin shoes


michael kors uk


ugg boots


rolex watches


coach outlet online


jerseys wholesale


true religion outlet


air jordan uk


christian louboutin shoes


ray ban sunglasses


nike outlet


ralph lauren uk


oakley sunglasses


ugg boots


broncos jerseys


polo ralph lauren


ugg boots


nike shoes


ugg outlet


ralph lauren outlet


coach outlet store


nike outlet


michael kors outlet


skechers shoes


bengals jersey


nike outlet


colts jerseys


ugg boots


snapbacks wholesale


ray ban sunglasses


nike shoes


nike blazer


pandora outlet


jordan 4


golden state warriors jerseys


michael kors handbags


longchamp handbags


true religion outlet


cheap ray ban sunglasses


pandora outlet


omega watches sale


ugg outlet


michael kors handbags


adidas nmd


ugg boots


cheap ray ban sunglasses


snapbacks wholesale


nike shoes


ray ban sunglasses outlet


michael kors outlet


ugg boots


michael kors handbags


mont blanc outlet


prada outlet


christian louboutin sale


kate spade sale


sac longchamp


ugg boots


supra sneakers



yaoxuemei 15.08.2017 10:26:38

yaoxuemei


polo ralph lauren


adidas outlet store


mulberry handbags


pandora jewelry


oakley sunglasses wholesale


moncler jackets


adidas outlet


canada goose jackets


canada goose outlet store


ralph lauren uk


air jordan shoes


adidas superstar


longchamp outlet


canada goose jackets


michael kors outlet


cheap mlb jerseys


nike outlet


michael kors outlet


true religion


coach outlet


cheap ugg boots


canada goose jackets


fitflops sandals


adidas outlet


michael kors outlet clearance


michael kors outlet online


christian louboutin outlet


canada goose outlet


ugg boots


cheap oakley sunglasses


cheap jordans


ralph lauren outlet


cheap uggs


pandora jewelry


pandora outlet


ugg boots


michael kors handbags clearance


michael kors outlet online


polo ralph lauren


moncler jackets


michael kors outlet clearance


michael kors outlet


oakley sunglasses wholesale


hermes birkin


cheap uggs


cheap ugg boots


oakley sunglasses


canada goose jackets


nike shoes for men


coach outlet online


polo outlet


fitflop sandals


michael kors outlet


nike shoes


polo ralph lauren sale


christian louboutin sale


michael kors outlet online


canada goose


valentino outlet store


ugg outlet


adidas yeezy


canada goose


ugg boots


canada goose jackets


pandora jewelry


pandora charms


nike shoes


cheap authentic nba jerseys


ray ban sunglasses


tory burch sandals


canada goose outlet


polo ralph lauren


mbt outlet


cheap jordans for sale


valentino outlet


vintage nhl jerseys


polo outlet


true religion jeans sale


polo outlet


cheap ugg boots


mulberry uk


michael kors outlet online


oakley sunglasses


cheap oakley sunglasses


canada goose


coach outlet store online


polo ralph lauren


nike outlet


true religion outlet store


hermes outlet


pandora outlet store


ralph lauren uk


michael kors outlet


fred perry


fitflops clearance


oakley sunglasses outlet


polo ralph lauren outlet


nike outlet store


christian louboutin


kate spade sale


yaoxuemei20170815

Max 2017 18.08.2017 05:12:25

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.