2018AJANKOHTAISTAAjankohtaista 2018Puheissa nyt -blogi 2018

Muista paloturvallisuus, kun virittelet jouluvaloja tai sytyttelet kynttilöitä

Illat ovat hämärtyneet ja ensimmäiset jouluvalot ripustettu ikkunalaudoilla palavien kynttilöiden seuraksi. Tähän aikaan vuodesta on syytä tarkistaa palovaroittimien kunto ja muistutella siitä, että tunnelmavalaistuksen virittämisessä on kiinnitettävä huomioita myös paloturvallisuuteen eikä ainoastaan sisustuksellisiin seikkoihin.

Osakkeenomistajan oma toiminta vastuun arvioinnin lähtökohtana

Osakas ei automaattisesti vastaa omistamiensa kynttilöiden tai jouluvalojen aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta, jos hänen toiminnassaan ei voida osoittaa tältä osin tuottamusta. Toisinaan on esitetty, että tuottamusta osoittaisi jo tietyn vahinkoriskin sisältävien laitteiden asentaminen huoneistoon. Vuodenajalle tyypilliset kynttilät ja erilaiset sähkövalot ovat kuitenkin siinä määrin tavanomaisia ja hyväksyttäviä, ettei pelkästään niiden tuomisesta ja käyttämisestä huoneistossa voi suoraan seurata vahingonkorvausvastuuta.

Vahingon sattuessa onkin syytä tarkastella mm. seuraavia seikkoja:

– ovatko valojen ja kynttilöiden sijoituspaikat olleet asianmukaiset ja riittävän kaukana syttyvistä materiaaleista
– onko jouluvalot sijoitettu valmistajan ohjeistuksen vastaisesti
– onko kynttilää poltettu palamattomalla alustalla
– onko kynttilä jätetty palamaan valvomatta?

Osakkeenomistaja ei vastaa vuokralaisensa aiheuttamista vahingoista, vaan taloyhtiön täytyy kohdistaa vaatimukset tältä osin suoraan vuokralaiseen, joka on vahingon aiheuttanut. Mikäli esimerkiksi vuokralaisen varomattomasta kynttilöiden polttamisesta tai valmistajan ohjeistusten vastaisesti sijoitetuista jouluvaloista aiheutuu vahinkoja, taloyhtiön on käännyttävä vuokralaisen puoleen, ei osakkaan.

Osakkaalle voi syntyä vastuu vuokralaisensa yhtiölle aiheuttamista vahingoista vain siinä tilanteessa, että osakkaan oma toiminta olisi ollut jotenkin tuottamuksellista. Tästä ei kuitenkaan ole yleensä kyse, jos vuokralaisen laittamat kynttilät tai jouluvalot aiheuttavat esimerkiksi tulipalon.

Muista myös palovaroitin ja kotivakuutus

Paloturvallisuuden osalta on myös syytä muistaa, että asukas on vastuussa toimivan paristokäyttöisen palovaroittimen kunnossapidosta. Mikäli taloyhtiössä on käytössä sähköverkkoon kytketty palovaroitinjärjestelmä, kuuluu kunnossapitovastuu tällaisen perusjärjestelmän osalta asunto-osakeyhtiölle. Asukkaalla on kuitenkin ilmoitusvelvollisuus, jos hän huomaa palovaroittimen toimintakunnossa puutteita. Näilläkin seikoilla voi siten olla vaikutusta, kun arvioidaan asukkaan mahdollista vahingonkorvausvastuuta.

Jokaisen asukkaan, oli hän osakas tai vuokralainen, on lisäksi aina erittäin suositeltavaa hankkia kotivakuutus. Vaikka vakuutukset eivät vaikuta kunnossapitovastuun jakautumiseen, voimassaolevat ja riittävän kattavat vakuutukset ovat jokaisen osapuolen etu vahingon sattuessa.

Noudattamalla tervettä maalaisjärkeä ja huolellisuutta kynttilöiden sekä erilaisten jouluvalojen ja muiden sähkölaitteiden käytössä, voi vahingonkorvausvastuuta koskevien selvitysten sijaan keskittyä olennaiseen eli tunnelmoimaan lähestyviä juhlapyhiä glögilasin äärellä.