Vastuu palovaroittimista ehdotetaan siirrettäväksi asukkaalta rakennuksen omistajalle

Hallituksen ehdottaman lakimuutoksen tavoitteena on parantaa paloturvallisuutta erityisesti kerros- ja rivitaloissa. Muutoksen olisi tarkoitus astua voimaan vuoden 2024 alussa. 

Pelastuslaitos hälytetään tulipalon takia 3 000 asuinrakennukseen vuosittain. Pelastustoimen onnettomuustilastojen mukaan lähes joka toisessa tapauksessa asunnossa ei ole ollut toimivaa palovaroitinta. Pelastuslaitokset valvovat ja seuraavat palovaroitinvaatimusten toteutumista asuinrakennusten palotarkastuksilla ja paloturvallisuuden itsearviointilomakkeilla. Nykyisten tietojen mukaan palovaroitin puuttuu jopa noin 20 prosentissa kaikista asunnoista.

Hallituksen ehdottomalla lakimuutoksella halutaan puuttua tähän ilmeiseen epäkohtaan. Palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovelvollisuuden muutosten tavoitteena on sääntelyn selkeyttäminen ja velvoitteiden nykyistä parempi toteutuminen. Samalla kirkastuisivat asunnon omistajan ja asukkaan roolit palovaroitinasioiden hoidossa.

Lausuntokierroksella palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovelvoitteen muutos sai laajan kannatuksen. 

Vastuu palovaroittimista jakautuisi aiempaa selvemmin

Palovaroitin on ollut suomalaisissa kodeissa pakollinen jo yli 20 vuoden ajan eli siitä saakka, kun pelastustoimilaki astui voimaan. Vuoden 2009 alkuvuodesta alkaen uusissa asunnoissa on edellytetty sähköverkkoon kytkettyjä palovaroittimia. 

Nyt valmisteilla oleva lakimuutos siirtäisi palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovastuun osakkaalta/asukkaalta rakennuksen omistajalle eli taloyhtiölle. Näin tehtäisiin myös paristokäyttöisten palovaroittimien kohdalla eli jatkossa taloyhtiö vastaisi paristonvaihdosta huoneiston haltijan sijaan. Lisäksi asukkaalle halutaan säätää velvoite ilmoittaa omistajalle, jos palovaroittimen paristo loppuu tai palovaroittimessa ilmaantuu vikoja.

Palovaroittimen käyttöikä on enintään kymmenen vuotta ja pariston aina lyhyempi. Paloturvallisuuden varmistamiseksi on tärkeää uusia laitteet säännöllisesti. 

Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2024 alusta, mutta palovaroittimien kunnossapitovastuu siirtyisi ehdotuksen mukaan asukkailta rakennuksen omistajille vasta kahden vuoden siirtymäajan jälkeen.

Lue lisää: Tulipaloja tapahtuu taloyhtiöissä paljon – tunne vastuusi, varmista paloturvallisuus  

Palovaroitinpäivää vietetään vuosittain 1.12.

Lähde: Sisäministeriön tiedote

Facebook
Twitter
LinkedIn