Kiinteistöjuridiikkaa suurella sydämellä

Asianajotoimisto Kuhanen, Asikainen & Kanerva on tehnyt menestyksekkäästi kiinteistöjuridiikkaa jo yli 20 vuoden ajan. Yritys sai alkunsa vuonna 1999, kun opiskelu- ja työkuvioista tutuksi tulleet kaverukset ja alalla tunnetut asianajajat Petteri Kuhanen, Jarmo Asikainen, Ari Kanerva ja Laura Veltheim-Asikainen päättivät yhdistää osaamisensa. Jokaisella heistä oli annettavanaan vahvaa osaamista ja alan monipuolista asiantuntemusta. Nelikon ensimmäinen työtila löytyi Helsingin ytimestä, Fredrikinkatu 55:stä. Tuoreet yrittäjät hankkivat kiireellä tiloihin huonekaluja ja loivat yhteistä työympäristöä talkoohengessä. Toimiston perustaminen osui aikaan, jolloin kysyntää kiinteistöjuridiikan osaajille riitti alusta alkaen. Seuraavien vuosikymmenten kuluessa työt moninkertaistuivat ja toiminta kasvoi uusilla rekrytoinneilla ja toimitiloja laajentamalla. 

Tänä päivänä Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy on yli 30 työntekijän asiantuntijaorganisaatio, joka palvelee monipuolisesti koko kiinteistöalaa. Toimistomme sijaitsevat Helsingin ytimessä ja Tampereella, mutta palvelemme asiakkaitamme koko maan laajuisesti.

Yhteydenotto on maksuton.

Kiinteistöjuridiikan edelläkävijä

Yrityksemme  tarjoaa oikeudellista asiantuntemusta asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöille, isännöintitoimistoille, kiinteistöpalveluyrityksille, yksityishenkilöille sekä yhteisöille ja säätiöille. Saman katon alta löydät lisäksi työsuhdejuridiikan asiantuntijat.

Avustamme neuvotteluissa, konsultoimme, hoidamme riita-asioita sekä laadimme asiantuntijalausuntoja. Tarjoamme aina parhaan asiantuntemuksemme asiakkaidemme käyttöön joko yksittäisen juristin toimesta tai kokoamalla tiimin. Teemme lisäksi tiivistä yhteistyötä kiinteistö- ja rakentamisen toimialalla toimivien liittojen, koulutuslaitosten sekä median kanssa. Seuraamme aktiivisesti lainsäädäntömuutoksia ja oikeuskäytäntöä sekä julkaisemme toimialaamme koskevia kirjoja ja oppaita.

Asiakkaan auttaminen on meille kunnia-asia, jopa ylpeyden aihe. Huolehdimme siitä, että mutkikkaista lakiasioista kerrotaan aina ymmärrettävästi ja rehellisesti. Jämäkkä, mutta rauhallinen tapa hoitaa toimeksiantoja tuo meille usein sankarin viitan. 

Missio ja visio ohjaavat toimintaamme kohti asettamiamme tavoitteita. Vahvuuksiamme ovat asiantuntijuus, kattava palveluvalikoima ja hyvä asiakaspalvelu. Motivoitunut henkilöstö ja edelläkävijän otteet varmistavat sen, että oikeudellista asiantuntemusta vaativissa tilanteissa voimme lunastaa arvolupauksemme ”Aina löytyy ratkaisu”. 

Visiomme

on olla kiinteistöjuridiikan kirkkain johtotähti.  

Tarjoamme kiinteistöalan laajimmat ja laadukkaimmat juridiikan asiantuntijapalvelut. Työtämme ratkaisijana ja tiennäyttäjänä arvostetaan laajasti koko Suomessa. 

Missiomme

Tuomme kiinteistöalalle vakautta ja varmuutta. Teemme töitä sen eteen, että riitoja ei syntyisi tai että ne ratkeaisivat asiakkaan kannalta parhaalla tavalla. 

Arvomme

#rehellisyys

Puhun suoraan.
Edistän päämieheni etua parhaalla mahdollisella tavalla ja pidän kiinni lupauksistani. Kerron asiakkailleni rehellisesti riskeistä ja ratkaisuvaihtoehdoista. 

#ratkaisukeskeisyys 

Haen ratkaisuja.
Hoidan tehtäväni tehokkaasti ja osaan erottaa metsän puilta. 
Saan asiat tapahtumaan ja löydän ratkaisut ongelmiin. 

#ammattiylpeys

Hyvä me! Olen ylpeä omasta ja kollegojeni vahvasta ammattitaidosta sekä kyvystä auttaa asiakasta. Työyhteisössämme on myös huumoria ja  rentoa yhdessäoloa. 

#tavoitteellisuus 

Toimin tuloksellisesti.
Asetan työssäni tavoitteita ja tuen osaltani
koko yrityksen hyvinvointia
ja kannattavaa kasvua. 

Seuraamme aktiivisesti
kiinteistöalaa ja jaamme tietoa

Julkaisemme verkkosivuillamme säännöllisesti kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiön arkeen ja johtamiseen, rakentamiseen, vuokraustoimintaan ja työsuhdeasioihin liittyviä artikkeleita.

Voit myös tilata Ajankohtaista kiinteistöjuridiikasta -uutiskirjeen, jolloin saat tuhdin lukupaketin kuukausittain suoraan sähköpostiisi. Löydät meidät myös sosiaalisesta mediastaTwitteristäInstagramistaFacebookista ja LinkedInistä.