Isännöinti tarvitsee luotettavaa tukea lakiasioissa
Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy palvelee isännöitsijöitä heidän työtehtäviinsä liittyvässä juridiikassa. Huolehdimme muun muassa sopimusten laadinnasta ja tulkinnasta, avustamme vastuu- ja vahingonkorvauskysymyksissä sekä koulutamme ajankohtaisista aiheista.
Meiltä saat parhaan juridisen asiantuntemuksen, jotta voit rauhallisin mielin keskittyä omaan työhösi eli taloyhtiöiden menestyksekkääseen johtamiseen.
Yhteydenotto on maksuton.
Isännöinti on merkittävässä roolissa taloyhtiön johtamisessa
Isännöinti on taloyhtiön oikea käsi. Se huolehtii kiinteistön ja rakennusten pidosta sekä hoitaa taloyhtiön päivittäistä hallintoa. Isännöinti perustuu isännöintisopimukseen ja sen ehtoihin. Toimialalla nojaudutaan usein myös isännöinnin yleisiin sopimusehtoihin (ISE 2007).
Mikä on isännöitsijän vastuu?
Isännöitsijä vastaa siitä, että taloyhtiön kirjanpito tehdään lainmukaisesti ja varainhoito järjestetään luotettavalla tavalla. Työnkuvaan kuuluu huolehtia myös siitä, että taloyhtiön hallitus saa päätöksentekoon riittävästi asianmukaista tietoa.
Isännöinnillä on lisäksi tärkeä rooli esimerkiksi:
- kiinteistön ja rakennusten pidosta huolehtimisessa
- taloyhtiön talouden hallinnassa
- yhtiössä pidettävien kokousten valmistelussa
Isännöinti vaatii juridista osaamista
Monipuoliset isännöinnin työtehtävät vaativat monessa kohdassa erityistä tarkkuutta. Taloyhtiön päätöksenteossa isännöitsijän on usein pystyttävä jälkikäteen osoittamaan menetelleensä huolellisesti. Vastuunkanto sujuu parhaiten, kun huolehditaan siitä, että päätökset tehdään lainmukaisesti ja taloyhtiön hallitus saa riittävästi tietoa tärkeistä asioista.
Isännöinti helpottuu, kun lähellä on kiinteistöjuridiikan ammattilainen, jonka puoleen
voi kääntyä erilaisissa kysymyksissä ja yllättävissäkin lainopillisissa pulmissa.
Yhteyspäällikkö, FMA, AIT, ISA
Pirkanmaan Ammatti-Isännöinti Oy, Pamis
Toimitusjohtaja
Isännöintisopimus on avain onnistuneeseen asiakassuhteeseen
Taloyhtiön isännöintisopimus on isännöintiyrityksen ja asiakkaan välinen sopimus isännöintipalveluiden ostamisesta. Isännöitsijän tarkemmat tehtävät ja palkkiot määritellään isännöintisopimuksessa ja sen liitteissä.
Selkeästi laadittu isännöintisopimus antaa isännöitsijälle ja taloyhtiölle yhtenäisen käsityksen kuukausipalkkioon ja erillisveloitukseen sisältyvistä toimista.
Isännöintisopimuksen seuranta ja muutokset
Valveutunut taloyhtiön hallitus käy säännöllisesti yhdessä isännöinnin kanssa läpi isännöintisopimuksen ehtoja. Etenkin hallituksen vaihtuessa tämä on tärkeä toimenpide.
Kun taloyhtiön isännöintisopimus syntyy, se sitoo molempia osapuolia – niin isännöitsijää kuin taloyhtiötä. Mikäli sopimukseen halutaan muutoksia, niissä on noudatettava sovittua menettelyä.
Muutoksista kannattaa aina sopia kirjallisesti ja hyväksyä sopimusmuutokset taloyhtiön hallituksessa ennen kuin osapuolet allekirjoittavat muutosasiakirjan.
Juridiset palvelumme:
Isännöitsijän edustaminen ja avustaminen neuvotteluissa
Isännöintisopimus – laadinta, konsultaatio ja tulkinta
Riita-asiat
Avustaminen vastuu- ja vahingonkorvaus-kysymyksissä
Jätä yhteydenottopyyntö, niin olemme sinuun yhteydessä
Lähetä yhteydenottopyyntö lomakkeen kautta, niin olemme sinuun yhteydessä.
Yhteydenotto on maksuton.
Usein kysytyt kysymykset
Asiantuntijamme vastaavat yleisimmin arveluttaviin kysymyksiin liittyen isännöinnin juridiikkaan.
Isännöitsijä vastaa siitä, että taloyhtiön kirjanpito ja varainhoito järjestetään lainmukaisesti. Lisäksi hänen tehtävänään on huolehtia, että hallituksella on riittävät tiedot päätöksenteon tueksi ja että taloyhtiön hallintoa hoidetaan huolellisesti.
Isännöinnin juridinen tuki on tärkeää erityisesti silloin, kun:
- laaditaan tai päivitetään isännöintisopimus
- tulkitaan sopimusehtoja
- käsitellään vastuu- ja vahingonkorvauskysymyksiä
- valmistellaan taloyhtiön päätöksiä
- kohdataan epäselviä tai riitatilanteita
Isännöintisopimus on taloyhtiön ja isännöintiyrityksen välinen sopimus, jossa määritellään palvelun sisältö, tehtävät ja palkkiot. Selkeä sopimus varmistaa, että molemmilla osapuolilla on yhteinen näkemys tehtävistä ja vastuista.
Isännöintisopimus kannattaa käydä säännöllisesti läpi, erityisesti silloin kun taloyhtiön hallitus vaihtuu tai taloyhtiön tarpeet muuttuvat.
Sopimusta voidaan muuttaa, mutta muutoksissa tulee noudattaa sovittua menettelyä. Muutokset tulee tehdä kirjallisesti ja hyväksyä asianmukaisesti ennen voimaantuloa.


