Vuoden nuori taiteilija on valittu

Toimistomme valitsema vuoden nuori taiteilija 2019 on Kuvataideakatemiasta tila-aikataiteen maisteriksi valmistunut Jarkko Räsänen.

Jarkko Räsänen on digitaaliajan monimediataiteilija, joka liikkuu valokuvauksen, videon, musiikin ja kuvataiteen leikkauskohdissa.  Hän oli jo teinipoikana 1990-luvulla mukana demoskene-alakulttuurissa tekemässä tietokonepohjaisia audiovisuaalisia esityksiä. Kuvataideakatemiassa Räsänen alkoi tutkia digitaalista valokuvatiedostoa taiteellisen ohjelmoinnin keinoin. Ensimmäisen kuvankäsittelyohjelmansa Räsänen kehitti lopputyönään vuonna 2010. Sittemmin hän on kehittänyt uusia ohjelmia, joilla valokuvan käsitettä voi venyttää yhä pidemmälle.

Myöhemmin Räsänen löysi tavan tehdä maalaustaidetta, mutta valokuvan keinoin. Teostensa pohjalla olevat valokuvat Räsänen ottaa itse. Hän on oppinut myös arvioimaan, minkälaisessa näkymässä olisi jotain sellaista – oikea valo, oikea sommittelu, jolle kuvankäsittelyohjelman algoritmit voisivat tuoda kiinnostavan lisän. Algoritmien avulla hän voi esimerkiksi todistaa luonnossa olevaa järjestystä. Yksi hänen teemoistaan on puu. 

Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy nimeää vuosittain Vuoden nuoren taiteilijan. Tuemme lahjakkaan taiteilijan uraa teoshankinnoilla. Jarkko Räsäsen teoksia on pian esillä Helsingin ja Tampereen toimistoillamme. Taiteilijan esittely on kokonaisuudessaan luettavissa Ajankohtaista Kiinteistöjuridiikassa 2020 -vuosijulkaisussamme, joka ilmestyy tammikuussa.

Pääkuvassa valokuvaan pohjautuva Grez1 -teos, jonka Jarkko Räsänen otti tulvivasta joesta Grez-sur-Loing -nimisessä ranskalaiskylässä.

Facebook
Twitter
LinkedIn