Kaupunki osti osakkailta kokonaisen kerrostalon Helsingin Oulunkylässä – taloyhtiö selvisi yllättävästä tilanteesta ja pitkistä neuvotteluista asiantuntijan avulla

Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy toimi taloyhtiön tukena poikkeuksellisissa neuvotteluissa, joiden päätteeksi kaupunki osti Helsingin Oulunkylässä sijaitsevan taloyhtiön kaikki osakkeet käypään hintaan. Taloyhtiön isännöitsijä ja asukas Eero Laaksonen kertoo, miksi miljoonakauppoihin päädyttiin.

Vuonna 1985 Eero Laaksonen kantoi yhdessä vaimonsa Maaritin kanssa muuttolaatikoita Helsingin Oulunkylän aseman liepeillä sijaitsevaan kerrostaloon. Viisihenkiselle perheelle oli pitkän etsinnän jälkeen löytynyt koti, jossa täyttyivät kaikki toiveet: palveluiden läheisyys, turvallinen pihapiiri ja nopea junayhteys Helsingin keskustaan. Kolmen vuosikymmenen varrella Laaksosten koti on nähnyt elämää pikkulapsivaiheesta ruuhkavuosien kiireisiin, jälkipolven itsenäistymiseen ja pariskunnan aktiivisiin  eläkevuosiin. Vuonna 1968 valmistuneessa 18 huoneiston talossa naapuritkin ovat viihtyneet hyvin ja vaihtuvuus on ollut erittäin vähäistä vuosien varrella.

Kotitalo jää pian historiaan

Laaksosten talo kohoaa kaupungin vuokratontilla osoitteessa Oulunkylän tori 2. Vuokrasopimus päättyy vuonna 2025 ja samalla tämän taloyhtiön tarina saavuttaa viimeisen sivunsa. Tulevaisuudessa tonttia viistää Helsingin poikittaisia raideyhteyksiä parantava pikaraitiotie Raide-Jokeri. Iso tontti mahdollistaa nykyiseen verrattuna 10-kertaisen määrän uusia koteja tai kenties kokonaisen kauppakeskuksen toteuttamisen.

Eero Laaksonen sanoo ymmärtävänsä kaupungin suunnitelmia, mutta järkytys oli tietysti suuri, kun asukkaille selvisi, että talon purkamista harkitaan yhtenä varteenotettavana vaihtoehtona.

– Teimme kaikkemme löytääksemme toisenlaisen ratkaisun. Ehdotimme jopa, että hoitaisimme lisärakentamisen tontille itse, Eero Laaksonen kertoo. Hän on hoitanut jo pitkään taloyhtiön isännöitsijän tehtäviä.

Yllättävä ehdotus

Taloyhtiössä toimittiin viisaasti, sillä vaikean tilanteen hahmottamiseen ja ratkaisuvaihtoehtojen kartoittamiseen haettiin jo alkuvaiheessa apua ulkopuolelta. Tontin vuokrasopimus käytiin kohta kohdalta läpi Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy:n asianajaja Jaakko Kanervan kanssa. Tässä vaiheessa varmistui, että kaupungilla ei ollut lain mukaan velvollisuutta jatkaa vuokrasopimusta edellisen päättyessä.

Kaupungilla oli kuitenkin tarjolla poikkeuksellinen ratkaisu asukkaiden ahdinkoon. Se ehdotti ostavansa asunto-osakkeet käyvällä hinnalla yksi kerrallaan niiden omistajilta. Erikoisen tilanteen edessä oli aika kääntyä uudemman kerran kiinteistöjuristin pakeille. Kyse oli kuitenkin miljoonakaupasta, jollaisesta ei ollut entuudestaan kokemusta yhdelläkään hallituksen jäsenellä, saati isännöitsijällä.

Neuvotteluprosessista ei tarvinnut stressata

Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy:n asianajaja Matti Kasson mielestä kaupungin ehdotus oli kelvollinen ja käytännössä ainoa järkevä vaihtoehto. Käypä hinta määriteltiin kahden ulkopuolisen  auktorisoidun kiinteistöarvioijan tekemän arvion pohjalta ja hinnoista päästiin yhteisymmärrykseen. Kaikki osakkaat suostuivat myyntiin yli puolitoista vuotta kestäneiden tiiviiden neuvottelujen päätteeksi, vaikka yksikään heistä ei halunnut menettää kotiaan. Kasso oli hallituksen ja isännöitsijän tärkeänä neuvonantajana ja tukena koko neuvotteluprosessin ajan. Kaupat tehtiin sopivasti ennen joulua.

– Asiantuntijan mukaan ottaminen varmisti sen, että saimme nukkua yömme rauhassa. Vältyimme monilta epäselvyyksiltä ja tiesimme koko ajan, että osakkaiden etu huomioidaan joka käänteessä parhaalla mahdollisella tavalla, Eero Laaksonen sanoo. Hän kiittää myös kaupunkia asiallisesta toiminnasta neuvottelujen aikana.

Sopimuksessa linjataan, että asukkailla on hallintaoikeus vuoden 2025 loppuun asti, mutta kaupungilla on mahdollisuus päättää se tarvittaessa kaksi vuotta aikaisemmin. Aikaa on onneksi reilusti uuden kodin etsimiseen ja osa osakkaista onkin jo ryhtynyt kartoittamaan vaihtoehtoja – myös Laaksoset.

 

 

Facebook
Twitter
LinkedIn