Osakas: Taloyhtiön yhtiökokoukseen osallistuminen on juuri nyt erityisen tärkeää – näin valmistaudut tilaisuuteen

Muuttunut maailmantilanne on vienyt myös taloyhtiöt arvaamattoman äärelle. Kiinteistönhoidon kulujen kasvaessa jokaisen osakkaan on viimeistään nyt aika kiinnostua taloyhtiön taloudesta ja päätöksenteosta.

Kiinteistöliitto varoitti alkuvuodesta, että taloyhtiöiden hoitokulut uhkaavat kasvaa tänä vuonna.  Venäjän sotatoimien johdosta tilanne näyttää tällä hetkellä aiempia arvioita synkemmältä. Kuluja nostavat esimerkiksi kaukolämmön ja sähkön hintojen nousu sekä kiinteistöjen ylläpitokustannusten ja rakennuskustannusten kasvu. Monissa taloyhtiöissä mietitään parhaillaan vaikkapa energiaremonttia. 

Kun pöydällä on isoja asioita ja edessä on taloudellisesti vaativia aikoja, yhdenkään osakkaan ei pidä jättäytyä yhteisen päätöksenteon ulkopuolelle.

Yhtiökokous on se paikka, jossa jokainen osakas pääsee vaikuttamaan taloyhtiön päätöksentekoon ja asumiskustannuksiin sekä saa tärkeää tietoa omaisuuden hoitamisesta. Tilaisuudessa päätetään esimerkiksi taloyhtiön talousarviosta, yhtiövastikkeesta, mahdollisista korjaushankkeista ja valitaan taloyhtiö hallitus sekä muut avainhenkilöt.

Jos tilaisuuden jättää väliin, ei siellä päätettyihin asioihin enää myöhemmin palata. Paikalla kannattaa olla siis silloin, kun aika on.

Neljä tärkeintä vinkkiä osakkaalle yhtiökokoukseen

1. Tutustu tilinpäätökseen ja muuhun materiaaliin ennen yhtiökokousta

Kun ymmärrät talouden keskeiset numerot ja esityslistaan kirjatut aiheet, sinun on helpompi vaikuttaa ja osallistua kokouksessa päätöksentekoon. Osakkaat saavat tutustua yhtiökokouksen asiakirjoihin vähintään kahden viikon ajan ennen tilaisuutta. Useimmiten materiaali toimitetaan osakkaille esimerkiksi postitse tai sähköpostitse kokouskutsun yhteydessä. Lue tästä, mihin asioihin sinun kannattaa keskittyä tutustuessasi tilinpäätökseen.

2. Esitä asioita kokouksen esityslistalle

Sinulla on oikeus saada yhtiökokouksen käsiteltäväksi toivomiasi asioita. Tämä edellyttää sitä, että esität ne riittävän ajoissa taloyhtiön hallitukselle otettavaksi kokouksen esityslistalle. Asioiden täytyy olla kuitenkin sellaisia, joista yhtiökokous voi päättää tai joista voidaan yhtiökokouksessa keskustella. 

3. Käytä kyselyoikeuttasi yhtiökokouksessa

Osakkailla on oikeus esittää kysymyksiä yhtiökokouksessa ja tästä mahdollisuudesta kannattaa ottaa hyöty irti. Taloyhtiön hallituksella ja isännöitsijällä on velvollisuus vastata kaikkiin esittämiisi kysymyksiin, jotka liittyvät käsiteltäviin asioihin. Tutustuessasi etukäteen yhtiökokouksen materiaaleihin, mieti samalla mahdollisia kysymyksiä valmiiksi. 

4. Mieti etukäteen uuden hallituksen valintaa

Yksi tärkeimmistä yhtiökokouksissa tehtävistä päätöksistä on uuden hallituksen valinta. Hallitus huolehtii siitä, että yhtiön taloutta, hallintoa, rakennuksia ja piha-alueita hoidetaan lakien ja säännösten mukaisesti. Jos et itse aio osallistua ehdolle, on silti tärkeää olla mukana valitsemassa uutta kokoonpanoa. Toimivan hallituksen tärkeyttä ei voi tarpeeksi korostaa.


Facebook
Twitter
LinkedIn