Varatuomari LKV Jaana Sallmén on nimitetty Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy:n lakimieheksi

Jaana Sallmén aloittaa uudessa työssään 16.3.2020. Hän siirtyy toimistoomme Isännöintiliiton lakiasiantuntijan tehtävästä.

Jaana Sallménilla on laajaa kokemusta asumisen juridiikasta. Hän on työskennellyt viimeiset kuusi vuotta Isännöintiliitossa ja sitä ennen neljän vuoden ajan Kiinteistöliitossa. Ennen järjestömaailmaan siirtymistä Sallmén on ollut muun muassa Lakiasiaintoimisto Finessi Oy:n lakimies.

– Työ, jota olen saanut tehdä Isännöintiliitossa, on antanut arvokasta kokemusta esimerkiksi lainsäädännön laatimisesta. Vaikuttamistyö ja edunvalvonta ovat myös omalla tavallaan työn tekemistä päämiehen puolesta eli eräänlaista asianajoa. Pykälien soveltaminen käytäntöön houkutti kuitenkin hyppäämään takaisin asiamiestehtäviin ja alan arvostetuimpaan toimistoon, vaikka Isännöintiliitto onkin ihana työpaikka, Jaana Sallmén kertoo.

Sallménin erityisosaamisalueita ovat asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöasiat, isännöintiyritysten konsultointi, asunto- ja kiinteistökauppa sekä kiinteistönvälitys. Sallmén on kuluttajariitalautakunnan kiinteistönvälitys- ja asuntokauppajaoston puheenjohtaja. Lisäksi Sallmén tunnetaan taitavana puhujana ja kouluttajana. Kirjallisella puolella hän on laatinut yhdessä asianajaja Marina Furuhjelmin kanssa oppaan isännöintipalvelujen ostamisesta: Ostamme isännöintiä – Opas isännöintipalvelujen hankintaan.

– Tunnemme Jaanan pitkältä ajalta ja hänen tasoisensa asiantuntijan saaminen toimistomme palvelukseen on erinomaisen hieno asia. Jaanalla on laaja kiinteistöalan tuntemus ja osaaminen korkealla tasolla. Toivotan Jaanan lämpimästi tervetulleeksi huippujoukkueeseemme, Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy:n toimitusjohtaja Kai Haarma sanoo.

Facebook
Twitter
LinkedIn