Taloyhtiöillä voi pian olla mahdollisuus kieltää tupakointi huoneistoissa ja parvekkeilla ilman kunnan päätöstä. Asuinhuoneistoja koskeva kielto kuitenkin edellyttäisi, että tupakansavun siirtyminen asuinhuoneistosta toiseen olisi selvästi osoitettavissa.
Sosiaali- ja terveysministeriö esittää tupakkalakiin muutosta, joka mahdollistaisi taloyhtiöille tupakoinnin kieltämisen ilman kunnan päätöstä. Tupakointikielto voisi koskea sekä huoneistojen sisätiloja ja parvekkeita että huoneistojen käytössä olevia ulkotiloja.Lausuntokierroksella olevan lakimuutosesityksen tavoitteena on vähentää asukkaiden altistumista tupakansavulle, vähentää altistumisesta aiheutuvia terveyshaittoja sekä parantaa asumisviihtyvyyttä ja omaisuuden arvon säilymistä. Uudistetun lain odotetaan astuvan voimaan ensi vuoden alussa
Lakimuutos parantaisi olennaisesti taloyhtiöiden tilannetta
Asianajotoimisto Kuhanen, Asikainen & Kanervan asianajaja Marina Furuhjelmin mielestä lakimuutos helpottaisi merkittävästi taloyhtiöiden mahdollisuutta ottaa tupakointikielto käyttöön asuntojen sisätiloissa. Parveke- ja piha-alueilla kiellon määrääminen on jo nykyisellään varsin helppoa, joskin kuntien päätöksentekoprosessi on usein hidas.
– Nykyisin tupakointikiellon saaminen asunnon sisätiloihin on erittäin vaikeaa. Lakimuutoksen myötä yhtiökokous voisi päättää tupakointikiellosta yksinkertaisella enemmistöllä. Huoneenvuokralakia esitetään muutettavaksi niin, että vuokrahuoneistossa tupakointi olisi aina kiellettyä. Tupakkalain muutoksella vuokralaisen ja osakkaan oikeudet eivät eroaisi niin räikeästi toisistaan, Furuhjelm pohtii.
Taloyhtiöt eivät jatkossakaan voisi kieltää tupakointia perusteetta. Tupakointi voitaisiin kieltää vain, jos tupakansavua kulkeutuu toistuvasti rakenteiden kautta tai muiden olosuhteiden vuoksi toisen huoneiston sisätiloihin, parvekkeelle tai oleskelualueelle.
– Jos taloyhtiössä on erimielisyyttä tupakointikiellosta, yhtiön kannattaa teettää tekninen selvitys, jolla voidaan osoittaa tupakansavun kulkeutuminen huoneistosta toiseen, Furuhjelm sanoo.
Tupakansavun leviäminen estettävä ensisijaisesti korjauksin
Taloyhtiön tulee ennen tupakointikiellon määräämistä selvittää, voiko tupakansavun kulkeutumista ehkäistä rakenteita korjaamalla tai muuttamalla. Myös tässä on tärkeää kuunnella rakennusalan asiantuntijan näkemystä. Ennen kiellon määräämistä taloyhtiön on myös annettava asunnon haltijalle mahdollisuus ehkäistä omilla toimenpiteillään tupakansavun kulkeutumista.
– Ennen tupakointikieltoa tehtävien selvitysten kustannukset ja mahdolliset rakenteelliset korjaukset jäävät taloyhtiön maksettaviksi. Asunnon sisään tehtävien muutostöiden, esimerkiksi tupakointitilan rakentamisen, kustannukset jäävät osakkaalle. Usein tupakansavun kulkeutumista on kuitenkin hankala estää, koska sitä tapahtuu esimerkiksi ilmanvaihtokanavien kautta. Silloin ainoaksi keinoksi jää tupakointikiellon ottaminen käyttöön. Jos asunnossa rikotaan tupakointikieltoa, taloyhtiö voi antaa asiasta varoituksen ja ongelman jatkuessa yhtiökokous voi tehdä päätöksen huoneiston hallintaanotosta.
Furuhjelm näkee, että tupakkalakiin esitetty muutos ilmentää hyvin yhteiskunnassamme tällä vuosituhannella tapahtunutta muutosta; Yleinen etu ohittaa yksilön itsemääräämisoikeuden. 2000-luvun alkuvuosina tupakoinnin kieltäminen asunnoissa tuskin olisi vielä onnistunut.
Furuhjelm uskoo tupakkalain muutoksen lisäävän jonkin verran tupakointikieltojen määrää.
–Taloyhtiöissä todennäköisesti aktivoidutaan tekemään selvityksiä ja ottamaan tupakointikieltoja käyttöön, jos tupakointi on aiheuttanut yhtiössä todellisia ongelmia. Mihinkään suureen muutosaaltoon en kuitenkaan usko, Furuhjelm sanoo.

Tutustu asiantuntijaan!
Mariana Furuhjelm,
asianajaja
Yhteystietoihin tästä
Artikkelin pääkuva: Shutterstock


