Maria Rautio (FM) on nimitetty Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy:n viestintäpäälliköksi 1.9.2025 alkaen. Tehtävässään hän vastaa yrityksen viestinnän suunnittelusta, organisoinnista ja kehittämisestä sekä osallistuu aktiivisesti markkinointiin.

Rautiolla on noin 15 vuoden kokemus viestinnästä erityisesti rakennetun ympäristön ja asumisen teemoista. Yrittäjänä hän on työskennellyt useiden alan asiakkuuksien parissa viestintäkonsultin ja toimittajan rooleissa. Yritystoiminta jatkuu edelleen. Viime vuosina Rautio on ollut myös Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy:n luotettava viestintäkumppani. Hän on muun muassa työstänyt yhteistyökumppaninsa kanssa yrityksen brändistrategian vuonna 2023.
Taloyhtiömaailma on tullut Rautiolle erityisen tutuksi Isännöintiliitossa, jossa hän on työskennellyt taloyhtiöille suunnatun Kotitalo-lehden tuottajana ja viestintäsuunnittelijana. Aiemmin työurallaan hän on toiminut viestinnän tehtävissä kansainvälisessä monialakonsernissa ja eläkevakuutusyhtiössä.
– On hienoa päästä työskentelemään lämminhenkisessä työyhteisössä osaavien asiantuntijoiden kanssa. Kiinteistöjuridiikka on mielenkiintoinen ja merkityksellinen ala, joka koskettaa ihmisten arkea, yrittäjyyttä ja asumisen turvallisuutta. Viestinnällä on keskeinen rooli, kun monimutkaisista asioista tehdään ymmärrettäviä ja rakennetaan luottamusta asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin, Rautio sanoo.
– Toimistomme on pitkään halunnut palkata oman viestintäalan ammattilaisen ja olemme iloisia siitä, että saimme joukkoomme niin taitavan ja kokeneen viestinnän ammattilaisen kuin Maria on. Meille on tärkeää, että asianajotoimistossamme on aitoa osaamista ja halua viestiä näkyvästi ja selkeästi, Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy:n toimitusjohtaja Kai Haarma kiteyttää.