Kysy taloyhtiöstä: Voiko taloyhtiö siirtää vastuun palovaroittimesta osakkaalle?

Jaa kirjoitus
Facebook
Twitter
LinkedIn

Yhtiöjärjestysmääräyksellä on mahdollista poiketa asunto-osakeyhtiölain mukaisesta kunnossapitovastuunjaosta. Koskeeko tämä myös palovaroittimia?

Palovaroittimia koskeva lakimuutos tuli voimaan 1.1.2024. Käynnissä on siirtymäaika, jonka päätteeksi rakennuksen omistajan velvoitteet astuvat voimaan 1.1.2026. Taloyhtiöillä on siis vielä hetki aikaa valmistautua uusiin vastuisiinsa.

Muutoksen tavoitteena on palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovelvoitteiden nykyistä parempi toteutuminen sekä sääntelyn selkeyttäminen. Nykytilanteessa esimerkiksi monesta asunnosta puuttuu toimivat palovaroittimet, ne on asennettu väärin tai niitä ei ole huoneistossa riittävästi. 

Lakimuutos siirtää rakennuksen omistajalle merkittävän määrän vastuutehtäviä, sillä pian omistajan on esimerkiksi huolehdittava asuntojen palovaroittimien riittävästä määrästä ja tarkoituksenmukaisesta sijoittamisesta. Lisäksi vastuisiin kuuluu laitteiden toimintakunnon varmistaminen, kuten paristojen vaihtaminen ja palovaroittimien uusiminen.

Muutos on herättänyt kysymyksen siitä, voisiko vastuun esimerkiksi pienissä taloyhtiöissä siirtää takaisin omistajalta osakkaalle. Asunto-osakeyhtiölain mukaan lain mukaisesta kunnossapitovastuunjaosta voidaan poiketa yhtiöjärjestysmääräyksellä. Tämän perusteella taloyhtiö voisi siis halutessaan myös määrätä palovaroittimia koskevasta, laista poikkeavasta kunnossapitovastuusta yhtiöjärjestysmääräyksellä, ja siirtää sitä kautta vastuun osakkaalle.

On kuitenkin tärkeää tunnistaa, että uudistuneessa pelastuslaissa rakennuksen omistajalla tarkoitetaan esimerkiksi taloyhtiötä, asumisoikeusyhteisöä tai vuokratalokiinteistöä, ei osakkeenomistajaa. Pelastusviranomainen valvoo palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovelvoitteen toteutumista tästä näkökulmasta. Näin ollen, vaikka vastuu siirrettäisiin asunto-osakeyhtiölain mukaisella yhtiöjärjestysmääräyksellä osakkaalle, taloyhtiö vastaisi rakennuksen omistajana edelleen viranomaisille ja muille yhtiön ulkopuolisille tahoille pelastuslaissa säädetyistä velvoitteista ja niiden toteutumisesta.

Viranomaisvastuun vuoksi taloyhtiön kannattaa harkita, onko vastuuta palovaroittimista järkevää siirtää osakkaille vai olisiko yksinkertaisempaa, että yhtiö kantaa sen kokonaan.

Lue lisää:

Kahdeksan kysymystä palovaroittimia koskevasta lakimuutoksesta

Kuva: Shutterstock