Kysy taloyhtiöstä: Saanko asentaa paljun tai poreammeen huoneistoni takapihalle?

Osakas ei saa tuoda paljua tai poreammetta huoneistonsa pihalle noin vain. Ensimmäinen arvioitava kysymys on, kenen hallinnassa piha on, taloyhtiön vai osakkaan.

Pihan juridinen hallinta selviää yhtiön yhtiöjärjestyksestä. Mikäli piha-alueesta ei mainita yhtiöjärjestyksessä, on piha taloyhtiön hallinnassa. Sen sijaan, jos yhtiöjärjestyksen huoneistoselitelmässä määrätään piha-alueen kuulumisesta osakkaalle, on piha osakkaan hallinnassa.

Jos piha on taloyhtiön hallinnassa, osakas tarvitsee paljun tai poreammeen asentamiseen taloyhtiön luvan. Luvan antamisesta päättää hallitus. Silloin, kun kysymys on ensimmäisen paljun tai poreammeen asentamisesta taloyhtiöön, on usein suositeltavaa päättää luvan antamisesta yhtiökokouksessa. Taloyhtiö voi myös kieltää asentamisen ilman erityisiä perusteluja. Osakkaita on kuitenkin kohdeltava yhdenvertaisesti.

Jos piha-alue on osakashallinnassa, taloyhtiö ei voi kieltää paljun tai poreammeen asentamista kuten yhtiön hallitsemalla alueella. Osakkaan on kuitenkin tehtävä etukäteen kirjallinen muutostyöilmoitus, jossa muun muassa annetaan selvitys siitä, millaisesta vesialtaasta on kysymys, kuka asennuksen tekee, mihin vesiallas sijoitetaan ja miten vesi on tarkoitus ohjata (tästä mahdollisesti vaaditaan myös tarkempia suunnitelmia).

Tarvittaessa yhtiö voi asettaa muutostyölle ehtoja, jos työ voi vahingoittaa yhtiön rakennusta tai aiheuttaa muuta haittaa yhtiölle tai toiselle osakkaalle. Tällaiset ehdot voivat liittyä muun muassa veden ohjaukseen, vesivahinkoriskin pienentämiseksi tai siihen, miten lisääntynyt vedenkäyttö korvataan, jos vedenkulutusta ei makseta mittareiden eli kulutuksen mukaan.

Onko mielessäsi taloyhtiöelämään liittyvä kysymys? Laita meille viestiä sähköpostitse osoitteeseen asiakaspalvelu@kak-laki.fi. Pyrimme vastaamaan sarjassa mahdollisimman moniin lukijoidemme esittämiin kysymyksiin. Vastaamme seuraajiemme kysymyksiin myös Instagramin puolella.

Facebook
Twitter
LinkedIn