Voisiko kevään varsinaiset yhtiökokoukset siirtää keväälle 2021?

Entä jos poikkeusoloissa jätettäisiin ainakin pääosin kaikki kevään kokoukset pitämättä ja pidettäisiin keväällä 2021 tuplakokous?

Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen alussa ehdotimme, että yhtiökokouksia ei toistaiseksi pidetä. Nyt kun kokoontumisia on yhä enemmän maamme hallituksen toimesta rajoitettu, kokousten pitäminen on jo muodostunut koko lailla mahdottomaksikin. Periaatteessa on mahdollista yrittää etäkokousta niin, että paikalla on kaksi henkilöä, puheenjohtaja ja isännöitsijä. Muut osallistuvat tilaisuuteen etänä joko puhelimella tai netin kautta videolla tai sitten ilmoittavat sähköpostilla, tekstiviestillä tai kirjeellä etukäteen oman kantansa. Kovin hankalaksi menee ja demokratian toteutuminen on aika lailla kyseenalaista, kun kaikki eivät kuitenkaan osallistu tai edes pysty osallistumaan — etenkin, jos taloyhtiössä on lukuisia osakkaita. Pieni yhtiö voi yrittää osakkaiden yksimielistä päätöstä pelkkänä paperikokouksena, mutta jos osakkaita on satoja, tämä on teoriaa.

Entä jos poikkeusoloissa jätettäisiin ainakin pääosin kaikki kevään kokoukset pitämättä ja pidettäisiin keväällä 2021 tuplakokous. Siellä vahvistettaisiin kaksi tilinpäätöstä, myönnettäisiin vastuuvapaudet kahdelta vuodelta jne. Vanha hallitus jatkaisi toisen vuoden ja vastikkeina perittäisiin samat summat kuin tähänkin asti.

Joku valtiosääntötieteilijä varmaan voisi selvittää, onko tällaiseen mahdollista mennä jo valmiuslakien poikkeussäännösten nojalla. Jos ei, asunto-osakeyhtiölakia pitäisi muuttaa pika-aikataululla. Lisäksi olisi annettava mahdollisuus vapautua ainakin veroilmoitusten antamisesta vuodeksi niissä yhtiöissä, joissa se edelleen on pakko tehdä. Poikkeustapaukset olisivat sitten erikseen. Jos tarvitsee tehdä remonttipäätöksiä tai rahat loppuvat, pidetään etäkokoukset tai kokoonnutaan heti tilanteen salliessa.

Nykytilanne näyttää johtavan siihen, että tulevan kesän loppupuolella isännöitsijät yrittävät epätoivoisesti saada kesämökeille kadonneita hallituksia kasaan.

Olisiko tässä kiinteistöalan järjestöille ehdotuksen paikka ?

Petteri Kuhanen
Asianajaja, varatuomari, OTL

Facebook
Twitter
LinkedIn