Vuoden nuori taiteilija 2018: Maisa Majakka

Toimistomme valitsi vuoden 2018 nuoreksi taiteilijaksi 29-vuotiaan kuvataiteen kandidaatin Maisa Majakan, jonka työt tutkivat merkityksellisiä kohtaamisia ihmisten välillä.

Kuvataideakatemiassa vuonna 2015 kuvanveisto-opintonsa aloittanut Maisa Majakka löysi oman polkunsa jo nuorena. 

– Olen aina ollut kiinnostunut muovailemisesta. Alakouluikäisenä tein itselleni leluja kotiuunissa kovetettavasta polymeerimassasta. Pidin etenkin koirista, joita tein paljon, ja pikkuhiljaa siirryin ihmishahmoihin. Aikuisena opiskelin valokuvausta, mutta koin sen olevan liian teknistä. Olen enemmän hands-on-tyyppi, muovailu tulee minulle luonnostaan, Majakka kertoo.

Keramiikkatyöt kerrostuvat vaihe vaiheelta: ideasta tulee ensin luonnos ja suunnitteluvaiheen jälkeen veistos, joka poltetaan yhteensä kolme neljä kertaa.

– Piirrosta tehdessä pyrin hahmottamaan kokonaisuuden. Keramiikkateosten kohdalla täytyy suunnitteluvaiheessa oikeasti miettiä, mitä voi toteuttaa, jotta rakenteet saa tarpeeksi tukeviksi. Ohuet ulokkeet, kuten sormet, vaativat erityisen tarkkaa harkintaa. Suosikkini työskentelyprosessissa on muovailuvaihe, ja tykkään tehdä teokset mahdollisimman valmiiksi jo siinä vaiheessa. Raakapolton jälkeen on lasitusvaihe, jonka jälkeen tehdään vielä mahdolliset siirtokuvat ja kultaukset.

Luonnoksesta toteutukseen saattaa joskus mennä vuosia. Tuoreiden ideoiden ohella Majakka hyödyntääkin monesti arkistojen kätköistä löytyneitä teemoja, jotka ovat edelleen ajankohtaisia.

– Tavallaan tekeminen on aika nopeaa, mutta vaiheiden välillä saattaa olla pitkiäkin taukoja. Keramiikkataide kerrostuu vähitellen.

Haastavaa mutta helposti lähestyttävää

Figuratiivisten keramiikkatöiden innoittajana toimivat usein pienet, mutta merkitykselliset asiat Majakan omassa elämässä ja ihmissuhteissa. Joskus aihe kävelee kirjaimellisesti kadulla vastaan.

– Tapahtumien joutilas tarkkailu on tärkeää. Odottamattomissa tilanteissa näkee ihmisten välillä usein jotain merkityksellistä, jota voi lainata. Poimin juttuja myös omasta elämästä. Esimerkiksi kandinäyttelyn teossarjani käsittelee ystävyyttä, joka on mielestäni kiinnostava, määrittelemätön kumppanuussuhde.

Majakka ottaa teoksillaan kantaa myös sukupuolen representaatioon.

– Teen tietoisesti lähinnä naishahmoja, sillä koen, että taiteessa nähty perinteinen naiskuva kaipaa hieman haastamista. Usein minulla on tarkoituksena antaa katsojalle jokin samaistumispinta ja herättää tunteita. Koska työni ovat hieman naivistisia, voin käsitellä vakaviakin aiheita pysyen kuitenkin helposti lähestyttävänä.

Haastamista kaipaa Majakan mielestä myös taiteelle varattu tila; kantaaottavat, persoonalliset teokset voisivat tuoda uutta eloa julkiseen kaupunkiympäristöön ja neutraaleiksi miellettyihin toimisto- ja taloyhtiötiloihin.

– Ilahdun aina, kun näen harkittua, ilman lupaa tehtyä taidetta. Olen itsekin kiinnittänyt keramiikkalaattoja julkisille paikoille. Pienet, huomaamattomat merkit ovat tilan haltuunottoa, ja katutaide voi olla kekseliäästi toteutettuna todella puhuttelevaa. Työpaikoilla taide virkistää ja lisää viihtyvyyttä.

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn