Puheissa nyt

Isännöitsijä ja Sammon kadonneiden osakekirjojen metsästys

09.01.2017 Ville Peltokorpi
Ville Peltokorpi

Ville Peltokorpi

Nuorempi lakimies, OTM

Jouluun mennessä todennäköisesti harva syksyn aikana lehtikirjoittelua seurannut välttyi Sammon osakekirjoihin liittyvältä uutisoinnilta. Informatiivisimpaan uutisointiin kykeni lopulta Helsingin Sanomat 23.12.2016 uutisellaan ”Onko taloyhtiösi tietämättään yksi 284 miljoonan euron Sampo-omistajista? HS:n hakukone kertoo Sammon paperiosaketta omistaneet asuntoyhtiöt”. Katsotaan siis mistä on kyse.

Miksi taloyhtiö omistaisi Sammon osakkeita?

Ennen vuonna 1988 tapahtunutta pörssilistautumistaan Sampo oli asiakkaidensa omistama keskinäinen vakuutusyhtiö. Pörssilistautumisen johdosta Sampo muutti yhtiömuotonsa osakeyhtiöksi, minkä yhteydessä silloisista asiakkaista, eli vakuutuksenottajista, tuli uuden osakeyhtiömuotoisen Sammon osakkeenomistajia. Myös taloyhtiöillä oli Sammon vakuutuksia. Vakuutuksenottajat saivat Sammon osakkeita vakuutusmaksujen suuruuden mukaan määräytyvässä suhteessa. HS:n tiedon mukaan taloyhtiöissä osakkeita saattoi olla jopa 2-26. Nykykurssilla yhden paperisen Sammon osakkeen arvo on osakesplittauksien jälkeen noin 840 euroa, joten osakkeiden määrästä riippuen kyseessä voi olla arvokas potti.

Miksi asia on ajankohtainen?

Vuonna 2006 säädetyn uuden osakeyhtiölain myötä ns. sähköiseen arvo-osuusjärjestelmään siirtyminen tuli pakolliseksi kaikille pörssiyhtiöille. Lakia laadittaessa säädettiin myös 10 vuoden siirtymäaika, jonka kuluessa paperisia osakkeita varten tuli avata henkilö- tai yrityskohtainen arvo-osuustili, jonne omistus kirjattaisiin. Tämä siirtymäaika päättyi 1.9.2016, jonka kuluessa kaikki eivät ole kuitenkaan kirjanneet osakkeitaan arvo-osuustileille. HS:n mukaan Sammon ns. yhteistilillä odottelee edelleen yli 6.5 miljoonaa osaketta odottamassa siirtoa. Näiden osakkeiden arvo on yhteensä noin 284 miljoonaa euroa.

Siirtymäajan päätyttyä pörssiyhtiöillä on nyt oikeus päättää yhteistilillä olevien (ts. arvo-osuusjärjestelmään kirjaamattomien) osakkeiden mitätöinnistä. Sampoon liittyvässä uutisoinnissa kyse on siitä, että Sammon nyt keväällä 27.4.2017 järjestettävä yhtiökokous voi päättää arvo-osuusjärjestelmään kirjaamattomien osakkeiden mitätöinnistä. Jos taloyhtiö omistaa arvo-osuustilille kirjaamattomia Sammon osakkeita, eikä omistusta kirjata arvo-osuustilille ennen osakkeiden mitätöintiä, muuttuu omistus mitätöinnin jälkeen arvottomaksi.

Mitä jos taloyhtiö omistaa Sammon osakkeita joita ei ole merkitty arvo-osuusjärjestelmään?

Mikäli osakekirjat ovat tallessa, löytyvät tarkemmat toimintaohjeet Sammon verkkosivuilta täältä.

Jos osakekirjat ovat kateissa, on ne kuoletettava ennen kuin omistus on mahdollista merkitä arvo-osuustilille. Ohjeistuksen osakekirjojen kuolettamisesta löydät täältä.

Ville Peltokorpi, nuorempi lakimies


Kommentit

Kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Kommentoi

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä.