Vuoden nuori taiteilija 2022 on Anna-Karoliina Vainio 

Taiteilija Anna-Karoliina Vainio luo ryijyillä paratiisimaisia fantasiatodellisuuksia, joissa voi hetken levähtää.

Asianajotoimistomme vuoden nuoreksi taiteilijaksi 2022 valittu taiteilija Anna-Karoliina Vainio on jo lapsesta asti tiennyt olevansa taiteilija.

– Se on kohtaloni. Olen aina ollut kiinnostunut taiteesta ja jo pienestä asti on ollut selvää, että minusta tulee kuvataiteilija, vaikkei perheestäni kukaan muu ole luovalla alalla. Äidinisäni oli luova, mutta hänkin päätyi lakialalle, Vainio sanoo.

Kuvataidepainotteisen lukion jälkeen Vainio opiskeli Kankaanpään taidekoulussa ja valmistui kuvataiteilijaksi vuonna 2019. Lopputyönään hän teki yli kolme metriä leveän ja kaksi metriä korkean jättiryijyn, joka kuuluu nykyään HAMin kokoelmiin.

Levähdyspaikka todellisuudesta

Kuvassa teos nimeltään Onnellisena elämän loppuun asti

Anna-Karoliina Vainio työstää teoksensa perinnettä kunnioittaen ja alkuperäisiä tekniikkoja käyttäen, eli solmien ja ommellen juuttipohjaiselle kankaalle. 

Vainion teokset ovat paratiisimaisemia, jotka luovat paikan, jossa levähtää hetkeksi todellisuudesta. Hän toivoo teostensa luovan katsojille hyvän ja iloisen olon.

– Paras palaute, jonka olen saanut, on se, että teosta katsellessa tekee mieli upota ryijyyn, kun se on niin pehmeä ja upottava. Teosten onkin tarkoitus olla turvallisia ja vastaanottavia, Vainio kuvailee.

Taiteilijan haastattelu julkaistaan kokonaisuudessaan vuoden alussa julkaistavassa Kiinteistöjuridiikan ajankohtaiskatsauksessa. Tutustu aiempien vuosien taiteilijoihimme täällä. Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy nimeää vuosittain Vuoden nuoren taiteilijan, jonka uraa tuemme teoshankinnoilla. Anna-Karoliina Vainion teoksia on esillä Helsingin ja Tampereen toimistoillamme.

Kiinnostuitko? Tutustu tarkemmin Anna-Karoliina Vainion teoksiin verkossa osoitteessa: www.annakaroliinavainio.fi

Jaa kirjoitus

Facebook
Twitter
LinkedIn