Opiskelija, muuttamassa ensimmäiseen vuokra-asuntoon? Lue nämä neuvot ensin

Opiskelijan ensimmäinen vuokra-asunto voi olla askel kohti itsenäistä elämää. Siitä voi myös tulla ikävä riesa, jos vuokrasopimuksen ehdot ja asunnon kunto jäävät tarkistamatta. Muuttokiire, kova kilpailu ja asunnon vastaanottaminen näkemättä lisäävät riskejä. Muutamalla yksinkertaisella keinolla on mahdollista varmistaa, että tuleva koti on turvallinen, siisti ja lain edellyttämässä kunnossa.

Vuokramarkkinoilla riittää vilskettä kesän lopussa, kun nuoret ympäri maan muuttavat uusille opiskelupaikkakunnilleen. Muutto ensimmäiseen vuokrakotiin on usein suuri elämänmuutos. Muuton ja lukuisten hoidettavien asioiden keskellä moni ei tule pysähtyneeksi miettimään, mihin seikkoihin vuokrasuhteen alussa olisi tärkeää kiinnittää huomiota. Kokosimme muutaman tärkeän vinkin ja lakipohjaisen muistutuksen vuokrasuhteen alkuun.

Varo huijareita vuokramarkkinoilla

Vuokraa vain luotettavalta taholta. Erityisesti netti-ilmoituksissa kannattaa olla tarkkana: älä missään tapauksessa maksa vuokravakuutta tai ensimmäistä vuokraa ennen kuin olet varmistanut, että vuokranantaja on oikea ja sopimus on tehty kirjallisesti. Huijaukset yleistyvät erityisesti kilpailun kärjistyessä vuokramarkkinoilla. Huijarit käyttävät usein aidon näköisiä ilmoituksia, tarjoavat epätavallisen edullista vuokraa ja kiirehtivät maksamaan ennen asunnon näyttöä.

Tutustu vuokrasopimuksen sisältöön ja ehtoihin

Lue sopimus tarkkaan ennen allekirjoittamista. Kiinnitä huomiota vuokran määrään ja maksupäivään, irtisanomis- ja purkuehtoihin, vuokravakuuden summaan sekä mahdollisiin lisäkustannuksiin (esimerkiksi vesimaksu, sähkö, netti). Selvitä myös, onko sopimus toistaiseksi voimassa vai määräaikainen, sillä tämä vaikuttaa ratkaisevasti irtisanomiseen ja muuttopäivään. Lue lisää vuokrasopimuksesta.

Vuokravakuus maksetaan aina alussa

Vakuuden suuruus on yleensä noin 1–3 kuukauden vuokran verran. Se palautetaan vuokrasuhteen päätyttyä, jos asunto on kunnossa ja kaikki vuokrat on hoidettu ajallaan. Lue lisää vuokravakuudesta.

Varmista, että asunto on siisti

Kovassa kysynnässä olevien asuntojen vuoksi moni opiskelija tekee päätöksen vuokra-asunnosta pelkästään ilmoituskuvien ja vuokranantajan antamien tietojen varassa. Etenkin opiskelija-asunnoissa vuokralaisten vaihtuvuus on yleensä suurempaa kuin muissa vuokra-asunnoissa, mikä voi näkyä myös asunnon kunnossa. Kiire ja rajalliset vaihtoehdot saattavat johtaa siihen, että vuokralaiselta jää huomaamatta puutteita, jotka olisi ollut mahdollista havaita paikan päällä. 

Kenenkään ei tarvitse muuttaa sotkuiseen asuntoon tai huolehtia vioista, jotka kuuluvat vuokranantajan vastuulle, kuten rikkinäisistä kodinkoneista.

Kenenkään ei tarvitse muuttaa sotkuiseen asuntoon tai huolehtia vioista, jotka kuuluvat vuokranantajan vastuulle, kuten rikkinäisistä kodinkoneista. Lain mukaan vuokranantajan velvollisuus on luovuttaa asunto vuokrasopimuksen mukaisessa kunnossa, eli käytännössä siistinä ja asumiskelpoisena. Jos asunto on saapuessasi selvästi siivoamaton, sinulla on oikeus vaatia vuokranantajaa huolehtimaan siivouksesta ennen muuttoa.

Dokumentoi mahdolliset viat, kulumat ja sotkut

Kun pääset asuntoon ensimmäistä kertaa, kierrä koko asunto huolellisesti ja ota kuvat kaikista vioista ja kulumista, vaikka ne olisivat vain pieniä. Ilmoita kirjallisesti vuokranantajalle havaitut viat, jotta ne eivät jää sinun vastuullesi vuokrasuhteen päättyessä. Pidä kuvat ja sähköpostit tallessa, sillä ne voivat olla tärkeä todiste, jos tilanne aiheuttaa myöhemmin erimielisyyttä. Älä ryhdy siivoamaan itse, ennen kuin puutteet ovat dokumentoitu.

Varmista tietyt seikat etukäteen

Jos asuntoa ei ole mahdollista nähdä ennen sopimuksen allekirjoitusta, pyydä mahdollisimman tarkkoja kuvia, pohjapiirros ja tieto viimeisimmästä pintaremontista. Kysy myös, milloin asunto on viimeksi siivottu tai tarkastettu tai onko lähiaikoina tiedossa korjauksia tai remontteja. Pyydä tarvittaessa kirjallinen vahvistus aikatauluista, jotta voit varautua häiriöihin tai neuvotella vuokrasta, jos asumismukavuus olennaisesti heikkenee.

Käänny ajoissa asiantuntijan puoleen, jos kohtaat ongelmia

Vuokralaisella on oikeus turvalliseen, terveelliseen ja asumiskuntoiseen asuntoon. Jos vuokranantaja ei korjaa ongelmia kohtuullisessa ajassa, ota yhteyttä esimerkiksi Vuokralaiset ry:hyn, kunnan terveystarkastajaan tai kiinteistöjuristiin.

Opiskelijan muistilista:

Lue vuokrasopimus tarkkaan
Tarkista vuokra, maksupäivä, vakuuden määrä, sopimuksen kesto sekä mahdolliset lisäkustannukset.

Tunnista sopimustyyppi
Onko sopimus toistaiseksi voimassa vai määräaikainen? Tämä vaikuttaa irtisanomiseen ja muuttopäivään.

Dokumentoi asunnon kunto heti
Ota kuvat ja ilmoita kirjallisesti kaikista vioista, jotta ne eivät jää sinun vastuullesi.

Muista vastuut
Vuokranantaja huolehtii asunnon yleiskunnosta ja laitteista, vuokralainen siisteydestä ja huolellisesta käytöstä.

Vakuus takaisin
Vakuus palautetaan, jos asunto on kunnossa ja maksut hoidettu.

Varo huijauksia
Älä maksa ennen kuin olet varmistanut vuokranantajan henkilöllisyyden ja saanut kirjallisen sopimuksen.

Oikeus asumiskelpoisuuteen
Asunnon on oltava turvallinen, terveellinen ja siisti. Jos ongelmia ei korjata, hae apua asiantuntijalta.

Lue lisää:
Vuokra-asunnon lopputarkastus on vuokranantajan vastuulla – työ kannattaa tehdä huolella

Kuva: Shutterstock

Jaa kirjoitus

Facebook
Twitter
LinkedIn