Yhtiö voi halutessaan antaa sopimukset nähtäväksi, mutta tällöin mahdollisuus on tarjottava tasapuolisesti kaikille osakkaille.
Osakkaalla on asunto-osakeyhtiölain 6 luvun 25 §:n mukaan oikeus esittää kysymyksiä yhtiökokouksessa käsiteltävistä asioista. Kyselyoikeus on kuitenkin rajattu siten, että osakas voi pyytää lisätietoja vain niistä asioista, jotka voivat vaikuttaa kokouksessa käsiteltävään asiaan.
Asunto-osakeyhtiölaissa ei ole erillisiä säännöksiä yhtiön tekemistä palvelusopimuksista, kuten piha- tai siivouspalveluista. On kuitenkin usein perusteltua, että yhtiö kertoo ainakin pääpiirteissään sopimusten tai saatujen tarjousten sisällöstä. Tämä voi helpottaa osakkaita seuraamaan palveluiden ja siten myös sopimuksen sisällön toteutumista.
Osakkailla ei kuitenkaan ole lakiin perustuvaa suoraa oikeutta nähdä näitä sopimuksia. Yhtiö voi halutessaan antaa sopimukset osakkaiden nähtäväksi, mutta näin tapahtuessa mahdollisuus on tarjottava kaikille osakkaille tasapuolisesti yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti. Sopimuksia tai niiden osia ei kuitenkaan voida näyttää, jos ne sisältävät esimerkiksi osakkaiden tai talossa asuvien henkilötietoja tai liikesalaisuuksia.
Kuva: Shutterstock