Vuokralainen asui valtavan tavarakaaoksen keskellä – häätö ratkaistiin hovioikeudessa

Käräjäoikeus olisi vaatinut häätöpäätöksen tueksi palotarkastusviranomaisten raportin. Hovioikeus katsoi, että muut todisteet kaaoksesta riittivät vuokrasopimuksen purkamiseen.

Vuokralainen sai häädön asuntoon kertyneen hurjan tavaramäärän vuoksi. Röykkiöiden katsottiin vaarantavan kerrostalon asukkaiden paloturvallisuuden ja terveyden. Käräjäoikeus hylkäsi Helsingin kaupungin omistaman vuokrataloyhtiön nostaman kanteen. Se katsoi päätöksessään ratkaisevaksi seikaksi sen, että palotarkastusviranomaiset eivät käyneet asunnossa arvioimassa palokuorman ylittymistä. Vuokranantaja vei asian hovioikeuteen, joka muutti käräjäoikeuden tuomiota.

Vuokranantaja vaati oikeudessa, että vuokrasopimus vahvistetaan puretuksi ja asukas muuttaa pois häädön uhalla. Asukas puolestaan katsoi hoitaneensa huoneistoa asianmukaisesti eikä nähnyt syytä vuokrasuhteen päättämiselle. Kertomansa mukaan hän oli ensimmäisen varoituksen saatuaan ryhtynyt välittömästi tilanteen vaatimiin toimiin. Vuokralainen oli mielestään saattanut asunnon lopulta sellaiseen kuntoon, ettei vuokrasuhteen purkamiselle löytynyt enää hyväksyttyä syytä. 

Asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain mukaan vuokranantaja ei saa purkaa vuokrasopimusta ilman kirjallista varoitusta.

Vuokralainen sai monta mahdollisuutta tilanteen korjaamiseen

Vuokralainen sai ensimmäisen ilmoituksen asunnon tarkastuksesta ja kehotuksen siivoustoimiin toukokuussa 2018. Tarkastuksessa selvisi, että asunto oli niin täynnä tavaraa, että yhtä ovea ei saatu edes auki. Roinat peittivät lattioita ja muita tasoja kauttaaltaan läpi asunnon. Esineitä oli jopa lieden päällä ja parvekekin oli ääriään myöten täynnä. Vuokralaiselle tarjottiin siivousapua, mutta hän sanoi hoitavansa asian kuntoon lähipiirinsä avustuksella. Tässä vaiheessa vuokralainen sai ensimmäisen varoituksen ja kehotuksen tavaramäärän poistamisesta vuokrasopimuksen purkamisen uhalla. 

Asunto tarkastettiin vielä kolmesti, mutta tavaramäärä vaikutti pysyneen ennallaan. Raporttien mukaan tiloihin oli kertynyt mittava palokuorma, joka vaikeuttaa huoneistosta poistumista vaaratilanteessa. Vuokralainen sai loppuvuodesta vielä toisen varoituksen huoneiston huonon hoidon ja terveyden tai järjestyksen säilyttämiseksi asetettujen säädösten ja määräysten rikkomisesta.

Käräjäoikeus katsoi, että häätö vaatii vahvempaa näyttöä

Useiden tarkastusten ja vuokralaisen terveydentilan vuoksi annetun lisäajan jälkeen vuokranantaja antoi ilmoituksen vuokrasopimuksen purkamisesta helmikuussa 2022. Oikeudessa oli esillä paitsi isännöitsijän ottamia kuvia tavaroista myös vuokralaisen kuva-aineistoa huoneista, joista oli viety jonkin verran tavaroita pois. Vuokralainen katsoi toimineensa niin hyvin kuin se on ollut mahdollista hänen terveydentilansa huomioiden. Hänen mielestään asunnosta oli varoitusten jälkeen poistettu runsain mitoin tavaraa. 

Käräjäoikeus katsoi, että isännöitsijän ja asumisneuvojan havainnot eivät antaneet riittävää näyttöä palokuorman täsmälliseen arvioimiseen. Lisäksi se piti vuokrasopimuksen irtisanomista kohtuuttomana asukkaan vaihtelevan terveydentilan vuoksi.

Tuomio

Vuokranantaja sai asiassa valitusluvan ja prosessin päätteeksi Helsingin hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion yksimielisesti. Hovioikeuden näkemyksen mukaan valokuvat ja asianomaisten kertomukset näyttivät kiistattomasti toteen sen, että huoneistossa oli liikaa tavaraa vielä varoitusten jälkeenkin. Asiassa ei siis ollut syytä epäillä, etteikö isännöitsijä olisi voinut arvioida tavaramäärän aiheuttamaa paloturvallisuusriskiä.

Hovioikeus päätti, että vuokrayhtiöllä oli oikeus purkaa vuokrasopimus ja asukkaan tuli muuttaa huoneistosta pois. Asukkaan maksettavaksi tuli vuokrataloyhtiön oikeuskulut, yhteensä noin 4 000 euroa. 

Helsingin hovioikeus 31.8.2021 nro 1105

Lue lisää:

Kiinteistöjuristin matkassa: Hajuhaitta johti huoneiston hallintaanottoon — taloyhtiön keskusteleva ote ja rauhallinen toiminta kannatti

Asukas tupakoi päihtyneenä sotkuisessa asunnossa ja aiheutti huolimattomalla toiminnallaan tulipalon – tuomittiin yli 60 000 euron vahingonkorvauksiin yleisvaaran tuottamuksesta

Facebook
Twitter
LinkedIn